Biotalous-Suomea juostaan nyt maailman kartalle

Blogi - Julkaistu 27.10.2014

SixtenSunabacka27.10.2014

Olen menossa EU:n biotalouskonferenssiin Torinoon. Kone on myöhässä ja juoksen Amsterdamin Schipholin terminaalista toiseen. Lopputuloksena on, että en ehdi jatkolennolle vaan jouduin toteamaan, että ”lentävä hollantilainen” oli nopeampi lähdössä ja minä jäin toiseksi. Seuraavana päivänä pääsen kuitenkin mutkan, eli Rooman kautta perille Torinoon.

Suomen biotalousstrategian valmistelu oli vähän kuin Torinon matkani. Myöhästyimme hieman lähdössä ja huomasimme, että muut olivat jo matkalla. Myös valmistelun aikana tuli joitakin mutkia matkaan, mutta lopulta pääsimme ehjin nahoin maaliin. Sitten yhtäkkiä huomaamme hämmästyneinä, että maalissa meitä pidetään voittajina.

Näin kävi juuri Torinossa. Siellä huomaisin, että muiden mielestä Suomi on biotalouden voittajia, vaikka emme itse olleet sitä huomanneet. Muut Euroopan maat pitävät meitä aidosti yhtenä biotalouden voittajamaana. Kuulin konferenssissa niin monelta eri ihmiseltä, että Suomella on todella hyvä strategia ja hyvät lähtökohdat seuraaviinkin biotalouden vaiheisiin. Vaatimattomana suomalaisena oikein hävetti, kun muut kehuivat ja hehkuttivat meitä. Ainakin siinä meillä on vielä opittavaa vaikkapa ruotsalaisilta.

Suomelle tehtiin biotalousstategiaa pitkään ja hartaasti, mutta lopputulos on hyvä, näin ainakin meille todistettiin vierailla mailla. Strategiaa tehtiin tiiviissä yhteistyössä ja koko työryhmä pisti itsensä todella likoon. Suurkiitokset siitä työryhmälle sekä sen kummallekin puheenjohtajalle.

Hallitus nosti toukokuussa tekemässään periaatepäätöksessä biotalouden yhdeksi Suomen tulevan kasvun kärjeksi ja suuntasi lisää resursseja biotalouden kehittämiseksi.

Nyt on strategian toimeenpanon aika. Alkuvuonna valmisteltiin monenlaista materiaalia Team Finlandin ja muiden käyttöön helpottamaan biotalouden viestintää. Tämä työ sai huipennuksensa 15.10.2014 pidetyssä mediatilaisuudessa, jonka TEM järjesti yhteistyössä MTV:n ja Frank Median kanssa. Tuotettuja materiaaleja on hyödynnetty jo useaan kertaan Brysselin vaikuttamismatkoilla ja erilaisissa tilaisuuksissa sekä kotimaassa että ulkomailla.

Paljon myönteistä palautetta on saanut myös kesäkuussa avattu ja joulukuussa päättyvä kansainvälinen biojalostamokilpailu. Sen avulla halutaan nopeuttaa biojalostamoiden innovaatioiden kaupallistumista ja uusien biojalostamoiden syntyä Suomeen. Kilpailu kiinnosti myös Torinossa sekä muiden maiden virkamiehiä että sijoittajia.

TEM:n biotalousyhteistyö maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön kanssa sujuu mutkattomasti. YM on käynnistänyt valtioneuvoston kanslian rahoittaman hankkeen biotalouden sääntelyn ja luvituksen pullonkaulojen poistamiseksi. Myös MMM toteuttaa jo monia strategian toimenpiteitä. Lähiaikoina Suomeen perustetaan kolmen ministeriön yhteistyönä EU:n suositusten mukaisesti Kansallinen biotalouspaneeli.

Biotalouden kehittäminen on koko Suomen asia. Tätä mieltä biotalouden asiantuntijat, sidosryhmät ja median edustajat olivat viime viikolla järjestetyssä seminaarissa. Biotalous-Suomea rakennetaan valistuneiden ja tiedostavien kansalaiset ja kuluttajien kestävillä valinnoilla. Nyt onkin syytä panna mahdollisimman paljon panostuksia tutkimukseen ja kehitykseen, jotta uusia biopohjaisia tuotteita saadaan nopeammin kaupallistamisvaiheeseen. Investointeja on jo suunnitteilla, mutta vielä lisää mahtuu uusia ideoita investointiputkeen. Tavoitteet ovat korkealla niin kuin kärkimaassa kuuluukin olla. Ja aateluus velvoittaa – olemmehan lanseeranneet Suomea kansainvälisillä foorumeilla ratkaisujen tarjoajana iskulauseella – Kysy suomalaiselta!

Kirjoittaja Sixten Sunabacka toimii strategisena johtajana työ- ja elinkeinoministeriössä. Puh. 040 036 6148, sixten.sunabacka(ät)tem.fi


Aihetunnisteet: biotalous, biotalousstrategia, blogi

Lue seuraava artikkeli: Tervetuloa tutustumaan biotalouteen - Biotalous.fi on avoin ... »