Horjuuko biotalouden ekologinen perusta?
Blogi - Julkaistu 12.10.2015
12.10.2015
Eduskunnalle vuonna 2014 luovutetun luonnonvaraselonteon vision mukaan ”kestävällä luonnonvarataloudella tarkoitetaan luonnonvarojen vastuullista hyödyntämistä, joka turvaa ekosysteemipalvelut, luonnon ja sen monimuotoisuuden sekä luo hyvinvointia ja mahdollistaa kestävän yritystoiminnan myös tuleville sukupolville”.
Biotalouden kykyyn nostaa maamme kansantalous alhosta uskotaan laajasti. Keskustelua sivusta seuranneena, ja vähän ammatinkin puolesta, olen ihmetellyt miksi tässä yhteydessä on puhuttu perin vähän biotalouden ekologiseen kestävyyteen sisältyvistä mahdollisuuksista. Varsinkin, kun Suomen pitäisi olla vuonna 2050 kestävän luonnonvaratalouden edelläkävijä, ja siihen johtavia strategisia polkuja on valmisteltu monipuolisesti em. luonnonvaraselonteossa, josta eduskunnan valiokunnilta on saatu lausuntoja.
Suomi on maailman kärkeä talousmetsien luonnonhoidossa. Nyt näyttää siltä, että metsäperäisen bioenergian lisääntyvän korjuun ja metsien hakkuiden myötä metsäluonnon monimuotoisuus ei saa sitä huomiota, jota tarvittaisiin ennakoitujen haittojen lieventämiseksi (Professori Ilkka Hanski, HS 5.10.) Uhanalaiset metsälajit eivät odota, että Suomi saa taloutensa kuntoon. Nähtäväksi jää, mitä nykytilanteesta ajatellaan metsäteollisuustuotteidemme vientimarkkinoilla.
Luonnonvarojen kestävään ja älykkääseen hyödyntämiseen tulee sisältyä myös vahva luonnonsuojeluperusta. Myös ympäristöhaittojen kompensoinnin tulisi kuulua aidosti kestävään ja menestyvään biotalouteen.
Ympäristöhallinto tekee nykyään yhteistyötä yritysten kanssa, jotta elinkeinotoiminnasta aiheutuvia ympäristöongelmia voitaisiin ratkaista ja ehkäistä ennakolta. On kehitetty hankkeita, joissa tuetaan luonnon säilymistä, mutta samalla myös yritysten ekologisesti kestävämpien tuotteiden menestymistä kotimaisilla ja kansainvälisillä markkinoilla.
Ekosysteemipalvelujen ja luontoarvojen tunnistaminen ja kestävä sisällyttäminen läpäisevästi yhteiskuntaan harjaannuttaisi suomalaisia toimimaan kaavaillussa edelläkävijän roolissa. Tämä mahdollistaisi myös nykyistä kokonaisvaltaisemmat luonnonvarojen ja maankäytön tarkastelut, toisi taloudellisia säästöjä, edistäisi uutta ja kestävää yritystoimintaa ja työllisyyttä sekä parantaisi kansalaisten elämänlaatua ja hyvinvointia.
Esimerkiksi luonnon terveys- ja hyvinvointipalveluilla on kaupallista potentiaalia (luonto- ja hyvinvointimatkailu, luonnontuotteet, esim. lääkeaineet jne.). Näkemys vahvistui kun Iso-Britannian terveysviranomaiset hyväksyivät suomalaisen pihkasalvan korvattavien lääkkeiden piiriin. Valitettavasti näihin ”uusiin luontojuttuihin” ei taideta työ- ja elinkeinohallinnossa vielä laajemmin uskoa. Luontomatkailun potentiaali kuitenkin tunnustetaan.
Nykyisessä luonnonvarojen käyttöä painottavassa ilmapiirissä maan hallitus voisi rohkaistua ajattelemaan ekologisuutta laajemmin. Merkittävä vientituote voisi olla aidosti kestävän biotalouden osaaminen. Sille olisi tarvetta kaikkialla maailmassa. Yliopistojen ja tutkimuslaitosten voimavarojen ja kehitysyhteistyön määrärahojen voimakas leikkaaminen ei kuitenkaan tue tällaista ajattelua.
On puhuttu myös tarpeesta luopua jatkuvan talouskasvun ideologiasta (hallittu degrowth) ja tarpeesta kohottaa ekososiaalista sivistystä. Onpa joku haikaillut bhutanilaisittain jopa onnellisuuden perään. Nykyisessä talouden matalapaineessa voisi olla sopiva väli pohtia näitäkin asioita, ovathan maapallon luonnonvarat hupenemassa huolestuttavaa vauhtia.
Kirjoittaja Jukka-Pekka Jäppinen on Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) kehittämispäällikkö, joka on toiminut ympäristöhallinnossa vuodesta 1991 alkaen erilaisissa luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemipalvelujen tutkimus- ja kehittämis- sekä asiantuntijatehtävissä.