Ministeri Tiilikainen: Metsäluonnon monimuotoisuuden vahvistamiseksi 10 miljoonaa euroa lisää

Uutinen - Julkaistu 1.9.2017

Hallitus päätti esittää Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmalle (METSO) 10 miljoonan euron lisärahoitusta vuodelle 2018, mistä ympäristöministeriön osuus on 8 miljoonaa euroa.

”Tämä on merkittävä panos metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Alan tutkijat esittivät tapaamisessamme viime viikolla lisärahaa METSO-ohjelmalle. Olen todella tyytyväinen, että pystyimme vastaamaan toiveeseen nopeasti”, asunto-, energia- ja ympäristöministeri Tiilikainen iloitsee.

Vesiluonnon monimuotoisuutta ja vesistöjen virkistyskäyttöä parannetaan ja rehevöitymistä ehkäistään myöntämällä vesistöjen kunnostushankkeisiin sekä vaelluskalakantojen elvyttämiseen tähtäävälle kärkihankkeelle yhteensä 1,7 miljoonaa euroa.

Hallitus tukee merkittävästi myös luontomatkailua. Matkailu 4.0 -kärkihankkeessa on varattu luontomatkailukohteiden palvelutason parantamiseen, matkailumarkkinointiin ja sekä luontomatkailua tukevien digitaalisten palveluiden parantamiseen 3,97 miljoonaa euroa vuosille 2018-2019.

Lisäksi budjettiriihessä päätettiin esittää Metsähallituksen luontopalveluille 650 000 euron lisärahoitusta kansallispuistojen ja retkeilyalueiden varustuksen parantamiseen ja kunnostustöihin.

”Näillä päätöksillä haluamme entisestään vauhdittaa luontomatkailun kehittämistä”, Tiilikainen sanoo.

Tärkeä matkaoppaiden kustantaja Lonely Planet nosti Suomen maailman 3. parhaaksi matkailukohteeksi vuodelle 2017. Lisäksi matkailulehti National Geographic Traveler valitsi Suomen 21 parhaan matkailumaan joukkoon vuodelle 2017. Molemmat julkaisut mainitsivat erikseen Suomen luonnon yhdeksi valintaan vaikuttaneeksi tekijäksi.

Lisätietoja:
Talouspäällikkö Timo Jaakkola, p. 0295 250 214, etunimi.sukunimi@ym.fi
Erityisavustaja Taru Savolainen, p. 040 535 8622, etunimi.sukunimi@ym.fi

Ympäristöministeriön tiedote 31.8.2017.


Aihetunnisteet: METSO