Suomalainen ruoka kaukomailta katsottuna
Blogi - Julkaistu 5.5.2017
5.5.2017
Oma maa mansikka, muu maa mustikka. Hieman eri sanoin eri puolilla maailmaa ilmenevä sananlasku kuvaa hyvin myös lähellä tuotettua oman maan ruokaa tuontielintarvikkeisiin verrattuna. Ruokaan liittyy monestakin syystä tunteita ja siksi oman maan elintarvikkeet arvioidaan usein turvallisemmiksi ja laadukkaammiksi kuin muista maista tuodut. Toki erilaiset turvallisuuskriisit ovat tätä luottamusta hetkellisesti voineet horjuttaa, mutta tavallisesti sitä on välittömästi pyritty paikkaamaan lisääntyneellä viranomaisvalvonnalla.
Oman maan paremmuuteen liittyy usein myös vahvaa maatalouspolitiikkaa eli tahtoa varmistaa kansallinen elintarviketuotanto. Kyse voi olla oman kansan ruokkimisen rinnalla taloudellisesti merkittävästä kokonaisuudesta.
Koska elintarvikkeiden ja niiden raaka-aineiden kauppa on hyvin globaalia, on sen sujuvoittamiseksi sovittu lukuisia kansainvälisiä standardeja. Niiden tavoitteena on niin sanotusti reilu peli eli että kansallisella politiikalla ei estettäisi ruuan myyntiä mantereilta toisille. Prosessit epäreilun pelin varalle ovat kaikkien tiedossa WTO:n kautta. Niiden toimivuutta testataan varsin usein käytännön ongelmatapauksissa.
Mitä kauemmaksi menemme, sitä tuntemattomampia ovat tuotteemme
Kuinka pieni Suomi voisi pärjätä näillä jättimarkkinoilla, joissa muutkin kokevat omansa parhaaksi? Lienee selvää, että kansainvälisillä ruokamarkkinoilla kilpailu on kovaa ja usein raha ratkaisee. Maamme tuotantomäärät ovat pienen pieniä niin raaka-aineiden kuin valmiiden tuotteidenkin osalta. Yritysten yhteistyössäkään ei ole ollut hurraamista, kaikki ovat pyrkineet uusille markkinoille yksin. Kaiken lisäksi muutkin viejämaat markkinoivat omaansa laadulla ja vielä kilpailukykyiseen hintaan, usein juuri suuremman volyymin voimalla. Laatuhan voidaan markkinoinnissa määritellä monella tapaa.
Suomen elintarvikkeita on vaikea myydä Suomi-brändillä, sillä sellaista ei pahemmin ole maamme rajojen ulkopuolella. Toki lähialueillamme suomalaisia elintarvikkeita tunnetaan ja arvostetaan, mutta mitä kauemmaksi menemme, sen tuntemattomampia tuotteemme ovat. Maallamme voi useissa eri maissa olla erilaisista syistä hyvä imago, mutta ilman kovaa markkinointityötä se, että Nokia menestyi tai Kone tunnetaan, ei hyödytä mitenkään ruokavientiämme.
Suomalaisen ruuan globaaleina vientivaltteina puhtaus ja turvallisuus
Millä Suomi-ruoka sitten todella erottuisi maailmalla? Olemme Suomessa tehneet vuosikymmenien ajan valtavasti työtä kuluttajaturvallisuuden eteen. Olemme myös määrätietoisesti satsanneet työhön tarttuvien eläintautien vastustamiseksi ollen siinä todellisia uranuurtajia. Siinäkin lähtökohtana ovat olleet omat eläimemme ja niiden omistajien etu. Viranomaisia on myös kritisoitu tiukkuudesta sekä elintarviketurvallisuuden että eläintautien torjunnan osalta vuosien varrella.
Uskon vahvasti, että nyt 2020-luvulle kuljettaessa juuri tämä vuosikymmenten satsaus on vastaus siihen, millä Suomen tuotteet ovat mansikoita maailmallekin. Eläinten terveys, zoonoosien vähäisyys, lääkkeiden hallittu käyttö, torjunta-ainejäämien vähäisyys ja korkea hygieniataso eivät ole enää vain suomalaisten viranomaisten intressissä, vaan niistä ovat myös ostajat kiinnostuneita ympäri maailmaa.
Totuutta, markkinaosaamista ja yhteistyötä
Kun samaan aikaan maamme on kiinnostava turvallisuutensa ja puhtaan luontonsa vuoksi, tulee ruuan viennille rakentaa suomalaisiin vahvuuksiin perustuvia tarinoita. Nämä vahvuudet eivät ole satua, vaan todennettavissa, mikä on todellinen markkinointivaltti. Ei tyhjää laatupuhetta tai ympäripyöreää kehumista, vaan totuutta liitettynä vahvaan markkinaosaamiseen. Lisäksi tarvitaan yritysten yhteistyötä, jotta volyymit kasvaisivat ja tavoitteet eivät jäisi haaveeksi.
Hallitusohjelmaan on kirjattu hurjalta tuntuva tavoite lisätä vuosittaista vientiämme 500 miljoonalla eurolla vuositasolla. Eihän tämä edellytä kuin sen kertomista maailmalle, minkä me Suomessa jo tiedämme. Ja yritysten tuotteiden lastaamista samoihin laivoihin, vai mitä?
Kirjoittaja Jaana Husu-Kallio on koulutukseltaan eläinlääketieteen tohtori ja toimii maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkönä. Keskustelu suomalaisesta biotaloudesta ja elintarvikkeiden laadusta on Husu-Kallion arkea kansainvälisillä vienninedistämismatkoilla, viimeksi Etelä-Koreassa ja Japanissa. Maaliskuussa 2017 Husu-Kallio nimitettiin YK:n mikrobilääkeresistenssiä torjuvaan työryhmään asiantuntijajäseneksi.
Yhteydenotot: puhelin 0400 291 910, sähköposti jaana.husu-kallio(a)mmm.fi, Twitter @jhusukallio
* * *
Mikä on Suomi-ruuan valtti maailmalla? Miltä näyttää uudistunut metsästäjätutkinto? Vieläkö jokien pohjista löytyy helmisimpukoita? Farmarissa selviää myös, mitä erityistä on kotipihan raparperissa ja miten lannasta syntyy seteleitä ravinteita kierrättämällä.
Farmarissa tapaat maa- ja metsätalousministeriön, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen, Maanmittauslaitoksen, Maaseutuviraston, Luonnonvarakeskuksen, Suomen metsäkeskuksen ja Suomen riistakeskuksen asiantuntijat. Aalto-yliopiston ja Iskun toteuttamalla osastolla näkyy 100-vuotiaan Suomen kunniaksi kotimainen muotoiluosaaminen ja uusiutuvat materiaalit. Nähdään Farmarissa Seinäjoella 14.–17. kesäkuuta!
Kirjoitus on osa Tunne biotalous -blogisarjaa, jossa Farmarin Biotalousosaston yhteistyökumppanit esittäytyvät. Blogisarjan kirjoitukset julkaistaan touko-kesäkuussa biotalous.fi -sivustolla.