Aihesana: kalastus

Pohjanlahden lohenkalastuksen säätely kestävän kalastuksen turvaamiseksi

Kalat ja vedetUutinen

Eduskunnan päättämän linjauksen mukaisesti maa- ja metsätalousministeriö on edistänyt kansainvä…

MMM: Erityisavustuksia kalatalouden edistämishankkeisiin haussa 31.1.2024 saakka

Kalat ja vedetUutinen

Maa- ja metsätalousministeriö myöntää erityisavustuksia kalatalouden edistämishankkeisiin. Avustuksia myönnetään hankkeisiin,…

Tenon uusi kalastussääntö allekirjoitettiin – sääntelytoimet on suunniteltu lohikantojen tehokkaaseen vahvistamiseen

Kalat ja vedetUutinen

Tenon kalastussääntö tuleville vuosille on taas askeleen lähempänä, kun lausuntopalautteen pohjalta syksyllä…

Neuvosto päätti Itämeren kalastusmahdollisuuksista vuodelle 2024, silakan kalastus jatkuu normaalisti kohtuullisin kiintiöin

Kalat ja vedetUutinen

EU:n maatalous- ja kalastusneuvosto sopi tiistaina vuoden 2024 Itämeren kalastuskiintiöistä Luxemburgissa. Maa- ja…

Laadulla ja monipuolisuudella Suomen kalastusmatkailu nousuun – kalastusmatkailun työryhmä luovutti esityksensä ministeri Kurviselle

Kalat ja vedetUutinen

Kalastusmatkailun edistämiseksi esitetään kunnianhimoista ohjelmaa: visiona on, että Suomessa on monipuoliset ja Euroopan…

MMM: erityisavustukset kalatalouden edistämishankkeisiin haettavissa 31.1.2023 saakka

Kalat ja vedetUutinen
Vesi ja auringonsäteet.

Avustuksia myönnetään hankkeisiin, jotka edistävät kalastusharrastusta, kalavesien kestävän kä…

Maatalous- ja kalastusneuvosto keskusteli markkinatilanteesta sekä CAP-suunnitelmien nykytilanteesta ja uusista haasteita

RuokaUutinen

Maatalous- ja kalastusneuvosto kokousti Brysselissä 11.-12.12.2022. Neuvosto päätti suurten merialueiden, kuten Atlantin, Pohjanmeren, Vä…

Hallituksen esitys kalastuslain muuttamisesta etenee eduskuntaan

Kalat ja vedetUutinen

Merkittävimpänä muutoksena kalastuslaissa olisi tietyissä tilanteissa mahdollisuus valtioneuvoston asetuksella asettaa uhanalaisten, heikentyneiden ja…

Kalastonhoitomaksut vuosille 2023-2027 vahvistettu

Kalat ja vedetUutinen

Valtioneuvosto on 17.11.2022 antanut asetuksen kalastonhoitomaksujen hinnoista vuosille 2023-2027. Kalenterivuoden kalastusmaksu nousee 47 euroon (aiemmin…

Ministerit keskustelivat Ukrainan maataloustuotannon ja -logistiikan tilanteesta ja kuljetusyhteyksistä EU:hun ja maailmalle

RuokaUutinen

EU:n maatalousministerit kokoontuivat 26. syyskuuta maatalousneuvoston kokoukseen Brysseliin. He keskustelivat mm. Ukrainan maataloustuotannon ja -logistiikan&…

Kalavaroista tarvitaan tarkempaa tietoa – kalastuslakia esitetään muutettavaksi

Kalat ja vedetUutinen

Kalastuksen säätelyssä ja kalakantojen hoidossa tarvitaan tarkkaa tietoa etenkin uhanalaisista, heikentyneistä ja laajan elinkierron…

Hallituksen esitys lohenkalastuksen kieltämisestä Tenojoella annettiin eduskunnalle

Kalat ja vedetUutinen

Hallituksen esitys lohenkalastuksen kieltämisestä Tenojoella vuonna 2022 annettiin eduskunnalle valtioneuvoston istunnossa torstaina 21.4.2022. Esityksen mukaisesti…

Suomi ja Ruotsi sopivat täydennyksiä Tornionjoen tulevan kalastuskauden kalastusmääräyksiin

Kalat ja vedetUutinen

Maa- ja metsätalousministeriö sekä Ruotsin meri- ja vesiviranomainen ovat sopineet Tornionjoen tulevan kalastuskauden kalastusmää…

Suomen kalastusmatkailu nousuun – kalastusmatkailun edistämiseksi nimitettiin työryhmä

Kalat ja vedetUutinen

Maa- ja metsätalousministeriö on nimittänyt työryhmän laatimaan kalastusmatkailun kehittämisohjelman. Tavoitteena…

Valtioneuvosto hyväksyi Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston Suomen ohjelman ja uuden vesiviljelystrategian

Kalat ja vedetUutinen

Valtioneuvosto hyväksyi torstaina 17. helmikuuta Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston (EMKVR) Suomen ohjelman sekä uuden&…

MMM: Avustuksia kalatalouden edistämishankkeisiin 3.1.–31.1.2022

Kalat ja vedetUutinen
Vesi ja auringonsäteet.

Maa- ja metsätalousministeriö myöntää avustuksia kalatalouden edistämishankkeisiin. Etusijalla ovat hankkeet, joiden tulokset…