Leader-ryhmät

leadersuomi.fi/fi


www.maaseutu.fi/fi/hakijalle/alueellisuuden-huomioiminen/Sivut/Leader.aspx

Paikalliset Leader-ryhmät päättävät alueensa yhteisöjen ja yritysten ideoiden rahoittamisesta. Leaderin kantavana ajatuksena on paikallisen asiantuntemuksen ja osaamisen hyödyntäminen kehittämistyössä. Rahoitetut hankkeet toteuttavat paikallista kehittämisstrategiaa, joilla lisätään paikallista elinvoimaa ja hyvinvointia.

Suomessa on 55 Leader-ryhmää, jotka tekevät omat kehittämisstrategiansa ja valitsevat toteutettavat hankkeet. Leader-rahoitusta voi hakea yleishyödylliseen kehittämishankkeeseen, investointihankkeeseen tai yrityshankkeeseen, jotka edistävät esimerkiksi yritysten perustamista, kehittämistä ja investointeja, kylien elinvoimaisuutta, harrastusmahdollisuuksia ja kansainvälistä toimintaa. Tukea voi saada hankkeesta riippuen 20–100% kuluista.

Leader-rahoitusta voivat hakea esimerkiksi yhdistykset, yritykset (pääsääntöisesti alle 10 htv), kunnat ja säätiöt. Rahoitettavien hankkeiden tulee osua paikallisen kehittämisohjelman raameihin. Kilpailutilanteen vuoksi tuettavien toimialojen ulkopuolelle jäävät vähittäiskauppa, koneurakointi ja liikennöinti.

EU:n ohjelmakaudella 2014–2020 Leader sisältyy Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan. Leaderiin on varattu runsas viisi prosenttia EU:n rahoitusosuudesta. EU:n ja valtion ohella kunnat ovat Leaderin tärkeitä rahoittajia.  Yhteensä käytettävissä on 300 miljoonaa euroa julkisia varoja.

Rahoituslähdetietokannan tietosisällöstä vastaavat organisaatiot itse.

Lähetä päivityspyyntö
  • Sallitut tiedostomuodot: jpg, png.
    Lisää kuva

< Takaisin rahoitushakemiston etusivulle