Biotalous ja naapuruussuhdelain mukainen kohtuuton rasitus

Blogi - Julkaistu 26.10.2015

Hilkka Heinonen

26.10.2015

Useat biotaloudeksi katsottavat toiminnat tarvitsevat ympäristönsuojelulain mukaisen ympäristöluvan voidakseen toimia. Esimerkkeinä voi mainita sahalaitokset, eläinsuojat, biopolttoaineiden polttolaitokset, turvetuotannon, elintarvikkeiden valmistuksen ja jätteiden ammattimaisen tai laitosmaisen käsittelyn.

Ympäristönsuojelulain liitteessä 1 on määritelty edellä mainittujen laitosten kokorajat, joita suuremmat laitokset tarvitsevat aina ympäristöluvan. Lupa saatetaan kuitenkin vaatia myös pienemmiltä laitoksilta, mikäli laitoksen arvioidaan aiheuttavan naapurustolle naapuruussuhdelaissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. ”Kohtuuton rasitus” on tyypillinen joustava oikeusnormi, jolle ei voida, eikä ole syytä, määritellä tarkkarajaista merkitystä.

Luvantarve riippuu siis paitsi itse toiminnasta myös esimerkiksi naapurikiinteistöjen käyttömuodoista. Asuinalueella kohtuuttoman rasituksen kynnys on alhaisempi kuin teollisuusalueella. Toiminnanharjoittajalle tämä saattaa tulla yllätyksenä. Lisäksi eri viranomaiset saattavat tulkita kohtuutonta rasitusta eri tavoin.

Luvantarvekynnyksen täsmentymättömyys aiheuttaa epätietoisuutta niin luvan hakijassa kuin lupaa käsittelevissä viranomaisissakin. Ympäristöluvan käsittely muodostuu tältä osin ennakoimattomaksi.

Perustaltaan yksityisoikeudellisen, kahden yksityisen välisen toimijan suhteita sääntelevän, naapuruussuhdelain ja toisaalta julkisoikeudellisten, yleistä etua suojelevien, ympäristölakien vaatimusten yhteensovittaminen voi toisinaan olla ongelmallista. Ympäristöviranomainen joutuu ympäristölupaa käsitellessään pohtimaan, miten terveydensuojelulain mukainen terveyshaitta, ympäristönsuojelulain mukainen ympäristön pilaantuminen tai maankäyttö- ja rakennuslain mukainen viihtyisän tai esteettisesti tasapainoisen elinympäristön turmeleminen suhteutuvat naapuruussuhdelain mukaiseen kohtuuttomaan rasitukseen. Löytyykö näille yhteisiä nimittäjiä niin, että voitaisiin esimerkiksi sanoa, että rasitus on kohtuutonta vasta, kun siitä voi aiheutua terveyshaittaa?

OLYMPUS DIGITAL CAMERAVoidaan myös pohtia, voiko naapurin kokema viihtyisyyden väheneminen olla niin voimakasta, että naapuruusoikeudellinen kohtuuttoman rasituksen kynnys ylittyy. Voiko viihtyisyysargumentti olla siis niin painava, että se laukaisee ympäristöluvan tarpeen? Tai voidaanko nykyisin jopa maa-aineslain mukaista ”kauniin maisemakuvan turmelemista” pitää kohtuuttomana rasituksena? Tämä kysymys on tullut aiheelliseksi sen jälkeen, kun maa-ainesluvan käsittely on eräiltä osin yhdistetty ympäristöluvan käsittelyyn.

Jo lähes sata vuotta vanha naapuruussuhdelaki olisi syytä ottaa kokonaistarkasteluun ja arvioida sen asemaa nykyisessä yhteiskunnassa, jossa naapuruusvaikutukset ovat pääosin jotain muuta kuin esimerkiksi lain 4 §:ssä tarkoitettua: ”Likavettä älköön niin kaadettako tai johdettako älköönkä jätteitä pantako sellaiseen paikkaan, että naapurille tai muulle lähellä asuvalle sen kautta aiheutuu haittaa.” Tämäntyyppisten asioiden pitäisi hoitua ilman lakitasoisia määräyksiä.

 

Kirjoittaja Hilkka Heinonen on ympäristöoikeuden tutkija Itä-Suomen yliopistossa. Hän toimii Sääntelystä biotalouden edistäjä –hankkeessa viranomaisnäkökulman esillä pitäjänä. 

hilkka.heinonen(ät)uef.fi


Lue seuraava artikkeli: Horjuuko biotalouden ekologinen perusta? »