< Takaisin rahoitushakemistoon
Business Finland, Innovatiiviset julkiset hankinnat
Rahoituslähteen kaikki hankehaut: Business Finland
Rahoituksella kehitetään innovatiivisia ratkaisuja julkisten palveluiden ja toiminnan uudistamiseksi.
Haun kuvaus
Myönnämme Innovatiiviset julkiset hankinnat -rahoitusta hankintalain mukaisille hankintayksiköille, kuten kunnille, virastoille ja muille hankintalain alaisuudessa oleville julkisomisteisille toimijoille. Rahoituksella on tarkoitus kehittää innovatiivisia ratkaisuja palveluiden ja toiminnan uudistamiseksi.
Rahoituksen hakijat
Rahoitus on tarkoitettu hankintalain mukaisille hankintayksiköille (kunnat, virastot ja muut hankintalain alaiset julkisomisteiset toimijat).
Rahoitusmalli
Avustus enintään 50 % projektin kokonaiskustannuksista; maksatetaan jälkikäteen raportoinnin ja kustannustilitysten perusteella.
Yhteystiedot:
Riikka Munne, Business Finland
riikka.munne@businessfinland.fi
Teemat ja toimialat: Puu ja metsä, Kalat ja vedet, Rakentaminen, Energia, Kemia ja bioteknologia, Ruoka ja ravinteet, Luontoa hyödyntävät palvelut, Muut kuin yllämainitut teemat
Rahoitettava toiminta: Tutkimus, Kehittäminen, Innovointi, Yhteishankkeet, Demonstraatio, Toiminnan uudistaminen
Rahoituksen ehdot: Oma rahoitus vaaditaan
Rahoituksen hakija: Julkinen organisaatio
Rahoituksen alueellisuus: Kansallinen
Rahoitustyyppi: Tuki
Rahoituslähdetietokannan tietosisällöstä vastaavat organisaatiot itse. Tiedot tallennettu viimeksi 20.05.2026.