Haku avoinna: 1.4.2026–11.9.2026

Business Finland, Veturiyritysten haastekilpailu 2026

Kilpailun verkkosivut

Rahoituslähteen kaikki hankehaut: Business Finland

Haastekilpailun tavoitteena on saada yritykset lisäämään huomattavasti tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaansa Suomessa sekä luomaan uusia työpaikkoja ja uuteen liiketoimintaan tähtääviä miljardiluokan ekosysteemejä.

Kilpailun kuvaus

Tavoitteenamme on saada yritykset lisäämään huomattavasti tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaansa Suomessa sekä luomaan uusia työpaikkoja ja uuteen liiketoimintaan tähtääviä miljardiluokan ekosysteemejä.

Kilpailuun osallistuvien yritysten projektiehdotusten tulee tarjota ratkaisuja merkittäviin tulevaisuuden haasteisiin, joko missioihin tai merkittäviin teknologiahaasteisiin. Niiden on vaikutettava oleellisesti Suomen osaamiseen, kilpailukykyyn ja T&K-panostuksiin.

Kohderyhmä

Globaalisti toimivat yritykset, jotka pystyvät tekemään erittäin merkittäviä T&K-lisäyksiä Suomessa ja tarvitsevat tuekseen ekosysteemin.
Globaalia toimintaa tavoittelevat yritykset, jotka ratkaisevat yhdessä ekosysteeminsä kanssa fokusoidumpaa haastetta, kehittävät aivan uusia liiketoiminta-avauksia tai vahvistavat Suomessa toimivan yrityksen roolia kansainvälisessä konsernissa.

Kilpailuluokat

  1. Globaalisti toimivat yritykset, jotka pystyvät tekemään erittäin merkittäviä T&K-lisäyksiä Suomessa ja tarvitsevat tuekseen ekosysteemin. Business Finlandin rahoitus on enintään 20 miljoonaa euroa veturille ja noin 50 miljoona euroa sen ekosysteemille.
  • Veturirahoituksen tässä kilpailuluokassa aiemmin saaneet yritykset voivat hakea veturiprojektiinsa jo myönnetyn Business Finlandin rahoituksen määrän nostamista 35 miljoonaan euroon ja ekosysteemirahoituksen lisäystä noin 75 miljoonaan euroon. Lisärahoituksen myöntäminen edellyttää, että veturiyritys sitoutuu kasvattamaan entisestään T&K-kokonaismenojaan Suomessa.
  1. Globaalia toimintaa tavoittelevat yritykset, jotka ratkaisevat yhdessä ekosysteeminsä kanssa fokusoidumpaa haastetta, kehittävät aivan uusia liiketoiminta-avauksia tai vahvistavat Suomessa toimivan yrityksen roolia kansainvälisessä konsernissa. T&K-lisäyslupaukset ovat hieman pienemmät kuin 1. kilpailuluokassa. Rahoitus veturille enintään 10 miljoonaa euroa ja sen ekosysteemille noin 20 30 miljoonaa euroa.
  • Veturirahoituksen tässä kilpailuluokassa aiemmin saaneet yritykset voivat hakea veturiprojektiinsa jo myönnetyn Business Finlandin rahoituksen määrän nostamista 20 miljoonaan euroon ja ekosysteemirahoituksen lisäystä noin 50 miljoonaan euroon. Lisärahoituksen myöntäminen edellyttää, että veturiyritys sitoutuu kasvattamaan entisestään T&K-kokonaismenojaan Suomessa.

Kilpailussa ei ole osallistuvien yritysten toimialoja tai T&K-toiminnan aihepiirejä koskevia rajauksia. Tähän haastekilpailuun on alustavasti suunniteltu käytettävän yhteensä 80 miljoonaa euroa. Projektien kesto on 3-5 vuotta. Kahden yrityksen yhteiset hankkeet ovat mahdollisia kummassakin kilpailuluokassa.

Kilpailuun osallistuvien yritysten tulee tarjota ratkaisuja merkittäviin tulevaisuuden haasteisiin, joko missioihin tai merkittäviin teknologiahaasteisiin. Niiden on vaikutettava oleellisesti Suomen osaamiseen, kilpailukykyyn ja Tilastokeskukselle raportoitaviin T&K-panostuksiin.

Kilpailu on kaksivaiheinen. Ensimmäinen vaihe sisältää kirjallisen kilpailuehdotuksen toimittamisen sekä sen suullisen esittelyn. Toiseen vaiheeseen kutsutut hakijat tarkentavat ehdotuksensa toimeenpanosuunnitelmaa sekä maksatusmittareita ja niiden tavoitelukuja

Yhteystiedot:

Biotalous, luonnonvarat ja mineraalit
Janne Peräjoki
janne.perajoki (at) businessfinland.fi

Energiasiirtymä
Tiina Rajamäki
tiina.rajamaki (at) businessfinland.fi

Terveys ja ruoka
Eeva Salminen
eeva.salminen (at) businessfinland.fi

Rahoituslähdetietokannan tietosisällöstä vastaavat organisaatiot itse. Tiedot tallennettu viimeksi 20.05.2026.

  • Sallitut tiedostotyypit: jpg, jpeg, png, Max. tiedoston koko: 128 MB.