Lakean Sydänpuu-konsepti mullistaa puukerrostalojen rakentamisen

Lakea Oy on kehittänyt innovatiivisen modulointimenetelmän, joka yhdistää betoni- ja puurakentamisen ennennäkemättömällä tavalla. Sydänpuu-konsepti on ratkaisu, joka tukee puukerrostalojen määrän lisääntymistä Suomessa hallituksen tavoitteiden mukaisesti. Konseptin patentointi on vireillä.

Pariisin ilmastosopimus edellyttää hiilidioksidipäästöjen vähentämisen lisäksi uutta tekniikkaa ja menetelmiä hiilen sitomiseksi ja varastoimiseksi ilmasta. Puukerrostalot on tehokas ratkaisu. Uusiutuvana luonnonvarana puu sitoo ja varastoi hiilidioksidia paitsi metsänä, myös valmiina tuotteena. Puulla voidaan korvata sellaisia materiaaleja, joiden valmistus vaatii paljon energiaa ja jotka tuottavat runsaasti kasvihuonekaasuja.

Ympäristöministeriö edistää ilmastoystävällistä puurakentamista. Tavoitteena on teollisen puurakentamisen osaamisen ja tuotannon kehittäminen kansainvälisesti kilpailukykyiseksi. Lakea vastaa Sydänpuu-konseptillaan ympäristöministeriön tavoitteeseen.

Puurakenteiset osat ympäröivät keskelle sijoittuvaa betonisydäntä

Betoni on hallinnut Suomen kerrostalomarkkinoita viimeiset viitisenkymmentä vuotta. Nyt puukerrostalorakentamisessa on kuitenkin saavutettu merkittävä läpimurto. Lakean kehittämillä uudenlaisilla tilaelementeillä rakennetussa talossa betonirakenteinen kostean tilan elementti ja talon muut, puurakenteiset osat rakennetaan aiempaa turvallisemmalla ja kustannustehokkaammalla tavalla.

Sydänpuu-konseptissa betoninen kylpyhuone-elementti asettuu rakennuksen keskelle, ja päällekkäin ladottuina elementit toimivat itsekantavana rakenteena. Betonielementti asennetaan ensin ja puurakenteiset osat sen ympärille. Tämä tuo merkittävää kustannustehokkuutta ja helppoutta rakentamiseen verrattuna perinteiseen tapaan, jossa betonielementti on toisen, puusta rakennetun elementin sisällä.

Malli luo myös uusia mahdollisuuksia talojen ja huoneistojen muunneltavuudelle. Samoja moduuleja voi hyödyntää sijoittelemalla niitä eri tavoin. Huoneistoja voidaan myös yhdistää tai erottaa lisäämällä tai vähentämällä tilaelementtien välisiä kulkuaukkoja.

Ensimmäisen uudella menetelmällä rakennettavan kuusikerroksisen puukerrostalokohteen arvioidaan valmistuvan Seinäjoelle 2018. Suunnitteilla on lisäksi neljä muuta Sydänpuu-konseptilla rakennettavaa puukerrostaloa.

Sydänpuu-rakentaminen lisää kotimaisen puun kysyntää

Innovatiivisen menetelmän uskotaan lisäävän puukerrostalorakentamisen suosiota ja siten kotimaisen puumateriaalin kysyntää. Sydänpuu-konsepti vaikuttaa laajasti niin metsä- ja puuteollisuuteen kuin tehdastuotantoonkin. Se mahdollistaa moduulirakentamisen sarjatuotannon, luo elementtitehtaille uusia edellytyksiä sekä yhdistää puu- ja betonirakentamisen uudella tavalla.

Lakea hakee keksinnölleen patenttia, joka mahdollisesti laajennetaan koskemaan myös ulkomaita. Kahden erityyppisen tilaelementtituotteen yhdistämistä samassa kohteessa ei Sydänpuu-konseptin kaltaisesti ole vielä markkinoilla.

Seinäjoelle nouseva Lakean Tuohi on ensimmäinen rakennus, jossa hyödynnetään uutta Sydänpuu-rakennusmenetelmää.

Lakea on 15 pohjalaisen kunnan omistama yhtiö ja valtakunnallisesti toimiva asumisen ammattilainen. Lakea rakennuttaa asuntoja, tarjoaa rakennuttamispalveluita muille toimijoille ja harjoittaa vuokraustoimintaa omistamissaan kiinteistöissä. Lisäksi Lakea tarjoaa laadukkaita isännöintipalveluita. Lakea on myös puukerrostalorakentamisen edelläkävijä: uusia rakennustekniikoita kehitetään ja innovoidaan jatkuvasti. Lakealla on toimipisteet Seinäjoella, Vaasassa, Kokkolassa, Jyväskylässä ja Vantaalla. Yhtiö on toiminut vuodesta 1975.

www.lakea.fi

Yhteydenotot:

Timo Mantila
toimitusjohtaja, Lakea Oy
Puhelin: 050 581 8097
Sähköposti: timo.mantila@lakea.fi

Veikko Jokimäki
tekninen johtaja, Lakea Oy
Puhelin: 040 506 0860
Sähköposti: veikko.jokimaki@lakea.fi

 

Julkaistu 27.6.2017