Superruokaa ja kosmetiikkaa pohjoisen luonnon antimista

Two Fenola products.

Case - Julkaistu 16.12.2015

Marjat, sienet ja luonnonyrtit ovat Suomen luonnon aarreaitta, jota nykyihminen hyödyntää turhan vähän. Vuosittain vain 5-10 prosenttia sadosta poimitaan talteen. Seinäjokelainen startup-yritys Fenola haluaa osaltaan parantaa tilannetta jalostamalla luonnon antimista raaka-aineita esimerkiksi kosmetiikkaan.

Luonnon antimia alihyödynnetään myös jalostusasteella mitaten. Marjat ja sienet ovat toki hyödyllisiä ja herkullisia sellaisenaankin, mutta nykyteknologian avulla niissä on myös paljon jalostuspotentiaalia.

Luonnontuotteiden hyödyntämiseen ja jatkojalostamiseen keskittynyt Fenola Oy talteenottaa luonnon antimista arvokkaita ainesosia esimerkiksi ravintolisien ja kosmetiikan raaka-aineeksi. Pohjoisesta luonnosta löytyy runsaasti kiinnostavia kasveja ja sieniä. Kotimaisten marjojen lisäksi Fenola hyödyntää tuotannossaan esimerkiksi pakurikääpää, nokkosta ja männynkuorta.

Fenolan jauhetta.Bisnestä ja luontoarvoja

Fenolan tuotteet päätyvät loppukäyttäjälle esimerkiksi urheiluravinteissa, terveysvaikutteisissa elintarvikkeissa, ihonhoitotuotteissa ja meikeissä. Potentiaalisten raaka-aineiden joukko ja menetelmät niiden hyödyntämiseksi lisääntyvät jatkuvasti. Yleisin menetelmä kasvin tai sienen arvokomponentin talteenottamiseksi on liuotinuuttaminen ja tämän jälkeen käytettävät erilaiset eristysteknologiat. Pohjoisen luonnon marjoissa ja sienissä esimerkiksi flavonoidipitoisuudet ovat usein huomattavan korkeat.

Luonnontuotteiden jalostuksen tuoma arvonlisä onkin merkittävä. Marjoista tehdyn kuitujauheen kilohinta voi olla kymmenisen euroa ja lääkesienestä eristetyn arvokomponentin kilohinta on useita satoja euroja. Puhtaasti liiketaloudellisten tavoitteiden lisäksi Fenola haluaa edistää suomalaista biotaloutta ja uusiutuvien luonnonvarojen kestävää hyödyntämistä yleisemminkin.

Fenola toimii korkean teknologian toimialalla ja tekee tärkeää tutkimusyhteistyötä yliopistojen kanssa. Yrityksen ensimmäiset luonnonmateriaalien kaupallisen hyötykäytön patentit ovat valmisteilla.

Pohjoinen luonto vetoaa

Terveydestä huolehtiminen on maailmanlaajuinen trendi, ja kiinnostus erilaisiin superruokiin heijastuu myös Fenolan tuotteiden kysyntään. Luonnontuotteita jalostavia yrityksiä ei maailmalla kuitenkaan ole kovin useita. Suurin osa olemassa olevista yrityksistä jalostaa tuotteita suoraan kuluttajamarkkinoille, toisin kuin Fenola, joka toimii b2b-markkinoilla myyden tuotteitaan toisille yrityksille.

Yrityksen kansainvälistymisen strategiana on edetä askel askeleelta paikallisten myyntikumppanien avulla. Tällä hetkellä toimintaa on kotimaan lisäksi Norjassa, Saksassa, Isossa-Britanniassa sekä Etelä-Koreassa. Laadukkaan tuotteen lisäksi kansainvälisillä markkinoilla korostuu tuotteen ympärille rakentuva tarina. Etenkin Aasian markkinoilla pohjoinen, karu, puhdas, ehkä hieman pelottavakin luonto herättää positiivista vastakaikua.

 

Lisätietoja artikkelin kirjottaja Petri Lackmanilta, joka toimii Fenolan tuotekehitysjohtajana.
Puhelin 040 773 6081
Sähköposti Petri.Lackman@fenola.fi

 

www.fenola.fi
www.intoseinajoki.fi

 

Julkaistu 16.12.2015


Aihetunnisteet: case, hyvinvointi, kasvit, kosmetiikka, puu

Lue seuraava artikkeli: Agroekologinen symbioosi toimii bioenergialla ja kierrättä... »