Wärtsilä Energy Solutions

Kotipaikka: Helsinki

www.wartsila.com

Wärtsilä Energy Solutions on kansainvälisesti johtava edistyksellisen teknologian ja kokonaiselinkaariratkaisujen toimittaja energiamarkkinoilla. Wärtsilä Energy Solutions mahdollistaa perinteisten polttoaineiden lisäksi myös kasviperäisten polttoaineiden käytön energian tuotannossa.

Biokaasun nesteytysteknologiamme eli LBG-teknologian avulla biojätteestä voidaan jalostuksen jälkeen nesteyttää biokaasua esimerkiksi liikenteen polttoaineeksi.

Tarjoamme lisäksi erilaisia biopolttoaineiden tutkimus- ja kehittämispalveluita. Vaasassa sijaitsevassa polttoainetestauslaboratoriossa voimme tutkia asiakkaidemme bio- ja mineraaliöljynäytteiden palamisominaisuuksia ja koostumusta. Kaasumaisten polttoaineiden testaus palamisominaisuuksien selvittämiseksi on myös mahdollista laboratorio-olosuhteissa, erityisesti ottomoottoreiden osalta. Laboratoriotestien perusteella olemme valinneet asiakkaitamme kiinnostavia biopolttoaineita mm. elintarviketuotannon sivuvirroista ja testanneet niitä myös MW kokoluokassa tuotantomoottoreilla menestyksekkäästi.

 

Yhteyshenkilöt biotalousasioissa:

Juha-Pekka Sundell

General Manager, Fuel Technologies,

Globaalisti kehittää asiakkaiden polttoaineosaamista, energiatehokkuutta ja ympäristöystävällisyyttä

+358 40 830 8896

juha-pekka.sundell@wartsila.com

Yhteystietokortin sisältö on organisaation itse tuottamaa. Tiedot tallennettu viimeksi 15.02.2017.

  • Sallitut tiedostotyypit: jpg, png, Max. tiedoston koko: 12 MB.
    Lisää kuva

< Takaisin hakemiston etusivulle