Esitys kalastuslain muuttamisesta eteni eduskunnan käsiteltäväksi

Uutinen - Julkaistu 13.12.2018

Valtioneuvosto antoi tänään eduskunnalle kalastuslain muuttamista koskevan hallituksen esityksen. Esityksen muutosehdotukset koskevat uhanalaisten ja taantuneiden kalalajien laittomaan pyyntiin liittyvän rangaistusjärjestelmän kehittämistä sekä Ylä-Lapin asukkaiden kalastusmahdollisuuksien parantamista.

Esitys kalastuslain muuttamisesta on sisällöltään sama kuin viime viikolla valtioneuvoston istunnossa käsitelty.

–Olen tyytyväinen, että hallituksesta löytyi yhteisymmärrys viedä nämä kaksi tärkeää muutosta eteenpäin. Mikäli eduskunta hyväksyy muutokset, ne astuvat voimaan jo ensi kesäksi. Ylä-Lapin ihmiset pääsevät kalaan tutuille vesille ja salakalastuksen torjunta saa lisäpontta, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä sanoo.

Esitys kalastuslain muuttamisesta eteni eduskunnan käsiteltäväksi

Kalastuslain rikkomisen rangaistusjärjestelmään esitetään uhanalaisten ja taantuvien kalalajien osalta lisättäväksi seuraamus, jonka mukaan valtiolle menetettäväksi tuomittaisiin laittoman pyynnin yhteydessä itse kalan lisäksi myös sen ohjeellinen arvo. Kalalajien arvot määrittelisi Luonnonvarakeskus ja ne vahvistettaisiin asetuksella.

Tavoitteena on tehostaa uhanalaisten ja taantuneiden kalalajien suojelua ja kantojen elpymistä. Joissain vesistöissä kalliit vaelluskalakantojen elvyttämishankkeet ovat kärsineet toistuvan salakalastuksen takia. Seuraamusmaksun tarve nousi esille jo uuden kalastuslain (379/2015) valmistelun yhteydessä, jolloin asian selvittäminen luvattiin aloittaa jatkotyönä erillisenä prosessina.

Ylä-Lappia koskevan kalastuslain §10 muutoksella mahdollistettaisiin Enontekiön, Inarin ja Utsjoen asukkaille kausilupa sellaisiin kotikunnan alueella sijaitseviin valtion vesiin, jotka ovat vaelluskalojen nousualueita. Viehekalastuksen salliva lupa olisi omakustannehintainen ja maksuton alle 18-vuotiaille. Kalastuksen kestävyys varmistettaisiin Metsähallituksen toimesta lupaehdoilla kuten saaliskiintiöllä. Muualla asuvien olisi jatkossakin mahdollista ostaa vuorokausilupia samoihin vesistöihin.

Ylä-Lapin perinteiseen saamelais- ja paikalliskulttuuriin kuuluvan kalastuksen harjoittaminen vaikeutui merkittävästi uuden kalastuslain voimaantulon jälkeen, kun myös paikalliset ovat joutuneet hankkimaan vuorokausilupia kalastukseen. Kalastuslupia on lisäksi ollut saatavilla vain rajoitetusti. Hallituksen esitykseen kuuluva kausilupa turvaisi paikallisten mahdollisuuden harjoittaa kalastusta alueella.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
Kalastusneuvos Eija Kirjavainen,  p. 0295 162 404
Ministerin erityisavustaja Teppo Säkkinen, p. 050 516 2868
Sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@mmm.fi

Maa- ja metsätalousministeriön tiedote  13.12.2018 


Aihetunnisteet: kalastus, kalat, lainsäädäntö