Eurooppalaiset kehittämisyhtiöt koolla Jyväskylässä 22.–24.4. – seudun yritykset esittelevät osaamistaan

Uutinen - Julkaistu 21.4.2015

Eurooppalaisten kehittämisyhtiöiden liiton EURADAn kokouksen myötä kehittämisyhtiöt ympäri Eurooppaa kokoontuvat Jyväskylään 22.–24.4.2015. Kokous pidetään teemalla ekoinnovaatiot, biotalous ja resurssiviisaus ja se kerää osallistujia 14 eri maasta. 24 keskisuomalaista yritystä esittelee kehittämisyhtiöiden edustajille omaa osaamistaan ja hakee uusia liikeyhteyksiä. Kokoontumisen järjestäjinä toimivat Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy ja Jyväskylän kaupunki.

Jyväskylän seudulle on muodostunut hyvä maine ympäristöosaavana edelläkävijänä eurooppalaisten asiantuntijoiden piirissä. Näkemyksen vahvistaa myös EURADAn toiminnanjohtaja Christian Saublens, jonka mukaan EURADAn jäsenet näkevät Jyväskylän seudun alueena, jossa on kyetty kehittämään ja uudistamaan bisnesmalleja. Vierailijoille esitellään muun muassa Kankaan aluetta sekä tulevaa Metsä Fibren biotuotetehdasta. Kokouksessa on myös Työ- ja elinkeinoministeriön ja Sitran edustajia kertomassa biotalousstrategiasta Suomessa sekä resurssiviisaudesta.

– Kehittämisyhtiöillä on oman alueensa yrityksistä, oppilaitoksista ja muista verkostoista erittäin hyvä tietämys ja valmiit kontaktit. EURADAn kokouksesta yrittäjä saa kerralla suoran yhteyden isolle joukolle potentiaalisia asiakkaita ja yhteistyökumppaneita. Ulkomaisten vieraiden kautta viesti levittyy laajalle alueelle ja voi avata liiketoimintaan uusia mahdollisuuksia, tarjolla on myös ajankohtaista markkinatietoa. Tämä on helppo väylä kansainvälistyä Jyväskylässä, kertoo Jykesin Kansainvälistymispalveluiden johtaja Satu Freyberg.

Esillä olevat Jyväskylän seudun yritykset edustavat muun muassa ympäristö-, energia- ja ICT-alaa. Kehittämisyhtiöt voivat toimia mahdollistajina esimerkiksi yritysten, oppilaitosten ja poliittisten toimijoiden välillä etsien uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

– Kokoontumisessa avautuu hyvä mahdollisuus yrityksille kasvattaa kansainvälistä verkostoa ja oppia parhaista käytännöistä Euroopassa. Järjestimme yrityksille myös englanninkielisen hissipuhekoulutuksen, jotta oman osaamisen myyminen sujuisi tehokkaasti. Koulutuksesta on myös laajemmin hyötyä yritysten kansainvälisessä liiketoiminnassa, kertoo Satu Freyberg.

Jykes on ollut pitkään aktiivinen jäsen EURADAssa, jossa on toista sataa jäsentä kehittämisyhtiöistä ympäri Eurooppaa. EURADAn kautta seudun yrityksille tarjottiin etukäteen mahdollisuutta esimerkiksi tiedonhakuun ja verkostojen etsimiseen Jyväskylään saapuvien vierailijoiden toimesta. Kokoontumiseen osallistuu edustajia myös Jyväskylän ystävyyskaupungeista Kunmingista Kiinasta ja Potsdamista Saksasta. Kokous kerää yhteensä yli 80 osallistujaa.

Voit seurata tapahtumaan liittyvää keskustelua Twitterissä #euradajkl-aihetunnisteella.

Lisätietoja:
– Satu Freyberg, johtaja, Kansainvälistymispalvelut, Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy, p. 0400 966 112, satu.freyberg@jykes.fi
– Pirkko Korhonen, tutkimus- ja kehittämispäällikkö, Jyväskylän kaupunki, p. 014 266 1593, pirkko.korhonen@jkl.fi

Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy
Mediatiedote 21.4.2015