Ilmastopolitiikan pyöreä pöytä kokoontuu keskustelemaan ilmastonmuutokseen sopeutumisesta

Uutinen - Julkaistu 7.6.2022

Ilmastopolitiikan pyöreä pöytä kokoontuu 16. kerran keskiviikkona 8. kesäkuuta 2022. Kokouksen aiheena on ilmastonmuutokseen sopeutuminen. Pyöreän pöydän kokouksen puheenjohtajana toimii pyöreän pöydän varapuheenjohtaja, ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo.

”Ilmastonmuutoksen hillinnän rinnalla on välttämätöntä sopeutua ja varautua muutoksen tuomiin erilaisiin vaikutuksiin. Jos esimerkiksi maaperän kasvukyky heikkenee tai tuholaispaine kasvaa, niin ruuantuotantomme ja metsät ovat vaarassa. Tarvitaan käytäntöjen muokkausta koko yhteiskunnassa”, sanoo ministeri Maria Ohisalo.

Ilmastonmuutos aiheuttaa mittavia taloudellisia kustannuksia sekä suoraan että välillisesti.

”Sopeutumistoimia suunniteltaessa on tärkeää ottaa huomioon, että ilmastonmuutokseen sopeutuminen ei lisää eriarvoisuutta”, Ohisalo jatkaa.

Parhaillaan valmistellaan uutta kansallista ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelmaa, mistä on säädetty ilmastolaissa. Ilmastopolitiikan pyöreä pöytä keskustelee sopeutumissuunnitelman valmistelusta sekä suunnitelman tavoitteista ja toimista sekä niiden oikeudenmukaisuudesta.

Suunnitelmaa laaditaan yhdeksän ministeriön yhteistyönä, koska ilmastonmuutoksen vaikutukset yltävät koko yhteiskuntaan ja sopeutuminen vaatii poikkihallinnollisia toimia. Työtä koordinoi maa- ja metsätalousministeriö. Suomen uusi kansallinen ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelma valmistuu vuoden 2022 loppuun mennessä ja tähtää vuoteen 2030.

Ilmastopolitiikan pyöreä pöytä kerää yhteen laajan joukon toimijoita yhteiskunnan eri sektoreilta. Pyöreän pöydän tarkoituksena on luoda yhteistä ymmärrystä siitä, miten Suomi voi siirtyä hiilineutraaliin yhteiskuntaan oikeudenmukaisesti vuoteen 2035 mennessä. Pyöreä pöytä tukee työllään ilmastopolitiikan kansallista valmistelua ja toimeenpanoa.

Sosiaalisessa mediassa pyöreän pöydän toimintaa voi seurata tunnisteilla #ilmastonpyöreäpöytä ja #hiilineutraali2035. Sopeutumissuunnitelmaan liittyvää keskustelua voi seurata tunnisteella #KISS2030.

Lisätietoja

Riikka Yliluoma
Ympäristö- ja ilmastoministerin erityisavustaja
050 414 1682
riikka.yliluoma@gov.fi

Jarmo Muurman
Ilmastopolitiikan pyöreän pöydän pääsihteeri, ympäristöneuvos
0295 250 185
jarmo.muurman@gov.fi

Kirsi Mäkinen
Neuvotteleva virkamies, maa- ja metsätalousministeriö
0295162104
kirsi.makinen@gov.fi

Maa- ja metsätalousministeriön ja Ympäristöministeriön tiedote 7.6.2022


Aihetunnisteet: ilmasto, ilmastonmuutos