Kalatalousyrityksille viiden miljoonan euron tuki

Uutinen - Julkaistu 29.9.2022

Valtioneuvosto on 29.9.2022 hyväksynyt asetuksen, jolla säädetään Venäjän hyökkäyssodasta johtuvan taloudellisen tilanteen heikentymisen vuoksi kalatalousyrityksille maksettavasta tuesta. Tukijärjestelmän toimeenpanoon on varattu viisi miljoonaa euroa osana hallituksen 300 miljoonan euron tukipakettia kotimaiselle ruoantuotannolle.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on vaikuttanut kalatalouden alkutuotantoon monin tavoin. Kalatuotteiden, kalanrehun ja kalanpoikasten vienti Venäjälle, Valko-Venäjälle ja Ukrainaan on loppunut. Lisäksi keskeisten tuotantopanosten eli polttoaineiden, energian, kalanrehun ja monien materiaalien hinnat ovat nousseet merkittävästi ja raaka-aineiden saatavuudessa on haasteita.

Tukea maksetaan kalastus- ja vesiviljely-yrityksille. Tuen suuruus määräytyy yrityksen edellisen tilikauden tilinpäätöksen tai elinkeinotoiminnan veroilmoituksen kokonaiskustannusten perusteella. Yrityskohtaista tukea voi saada 500–35 000 euroa. Tukijärjestelmä perustuu Euroopan komission hyväksymiin tilapäisiin valtiontuen kriisipuitteisiin. Avustuksen myöntämisestä päättävät ELY-keskukset.

Asetus tulee voimaan 3.10.2022. Haun avaamisesta tiedotetaan erikseen meri- ja kalataloussivustolla.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä

Timo Halonen, neuvotteleva virkamies, p. 0295 162411, timo.halonen(at)gov.fi
Risto Lampinen, kalatalousneuvos, p. 0295 162458, risto.lampinen(at)gov.fi

Maa- ja metsätalousministeriön tiedote 29.9.2022


Aihetunnisteet: kalat, kalatalous