Kesän matkailukampanja Tee se Suomessa toi näkyvyyttä EU:n maaseuturahaston rahoittamille matkailukohteille

Uutinen - Julkaistu 23.8.2021

Kesän 2021 Tee se Suomessa –kampanja on päättynyt. Kampanja tarjosi innostavia ja uniikkeja kohteita kotimaan matkailuun. Kampanja tavoitti ennätysmäärän suomalaisia sosiaalisessa mediassa ja toi näkyvyyttä maaseuturahaston rahoittamille kohteille.

Tee se Suomessa –kampanjassa oli mukana yli 400 kohdetta aina ulkoilmakohteista majoituskohteisiin ja kahviloista ravintolaelämyksiin. Kampanjassa kerrottiin upeista kohteista, jotka ovat kehittäneet toimintaansa maaseuturahaston tuella, ja joissa matkailu on paitsi vastuullista ja turvallista, myös elämyksellistä ja hauskaa.

Kampanja alkoi kesäkuun alussa ja loppui elokuun puolen välin tienoilla. Mukana näkyvyyttä kampanjalle oli tuomassa upea valokuvaaja, toimittaja, ihmisoikeusaktivisti Meeri Koutaniemi. Koutaniemi vieraili Tee se Suomessa –kampanjan kohteista muun muassa Uudenmaan Bromarvin saaristokylässä sekä Kainuun Jättiläisenmaassa.

Kotimaan matkailun ollessaan kenties suositumpaa kuin koskaan, aihe selvästi kiinnosti kohderyhmää. Sosiaalisen median mainonnan ja vaikuttajayhteistyön myötä kohderyhmää saatiin tavoitettua entistä enemmän ja myös seuraajakuntaa kasvatettua ennätyksellisesti.

Mikäli sinulta jäi Tee se Suomessa –kohteet vierailematta tänä kesänä, ei hätää. Ota meidät Instagramissa seurantaan @teesesuomessa ja stay tuned. Ensi kesänä kuullaan taas! Voit edelleen osallistua somessa ja esitellä meille parhaat kotimaan kohteet tunnisteella #teesesuomessa. Tee se Suomessa –sivusto jää myös verkkoon.

Lisätiedot: 
Erityisasiantuntija viestintä Meri Kiikkala, etunimi.sukunimi@mmm.fi

Maa- ja metsätalousministeriön tiedote 23.8.2021


Aihetunnisteet: maaseutu, matkailu