Komissio julkaisi säädöksensä metsien hiilinielun vertailutasoiksi kaudelle 2021-2025

Uutinen - Julkaistu 30.10.2020

Euroopan komissio on julkaissut LULUCF-asetuksen mukaisen delegoidun säädöksen EU-maiden metsien vertailutasoista vuosille 2021-2025. Suomen metsien hiilinielun vertailutasoluku on säädöksen mukaan ilman puutuotteita noin -23,5 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalenttia (CO2-ekv) vuodessa ja puutuotteiden kanssa noin -29,4 miljoonaa tonnia. Luvut ovat samat kuin komission heinäkuussa 2020 julkaisemassa alustavassa ehdotuksessa.

”Nyt asetettu vertailutaso vastaa suuruusluokaltaan Suomen maankäyttösektorin nielua viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Kokonaisuutena LULUCF-asetus ja sen sisältämä vertailutasolaskelmaan perustuva lähestymistapa on kuitenkin Suomen kannalta ongelmallinen. Erityisen ongelmallisia ovat malliin sisältyvät laskentasäännöt, joiden mukaan metsien nieluista huomioidaan laskennassa vain murto-osa”, sanoo maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Vertailutaso perustuu asetuksen mukaisiin laskentasääntöihin – se ei ole tavoite eikä ennuste

Metsien hiilinielun vertailutasoluku on laskennallinen arvio metsien hiilinieluista vuosille 2021–2025 olettaen että tuolloin noudatetaan samoja kestävän metsänhoidon käytäntöjä kuin kaudella 2000–2009. Vertailutaso ei siis ole Suomen, eikä minkään muunkaan jäsenmaan osalta metsien hiilinielutavoite eikä myöskään ennuste.

Jotta vuosien 2021–2025 inventaariotietoihin perustuvaa hiilinielulukua voidaan aikanaan verrata vertailutasoon, vertailutasolaskelmissa on pyritty käyttämään mahdollisimman samanlaisia laskentaperusteita kuin nykyisissä inventaarioissa. Kasvihuonekaasuinventaarion menetelmät kehittyvät kuitenkin koko ajan, joten on todennäköistä, että vertailutasolaskelmiin tullaan vielä tulevina vuosina tekemään useita teknisiä korjauksia. Suomen vertailuluku tulee siten suurella todennäköisyydellä vielä muuttumaan tulevaisuudessa.

Myös koko LULUCF-asetus tulee muuttumaan tulevaisuudessa. Komissio on ilmoittanut, että se tulee antamaan kesäkuuhun 2021 mennessä uuden ehdotuksensa LULUCF-asetuksesta, osana laajempaa EU:n ilmastotavoitteen nostoon liittyvää lakikokonaisuutta.

”Ei voi olla niin, että nieluja ei huomioida kokonaisuudessaan”

”Suomi aikoo vastaisuudessakin pitää huolta metsiensä kasvukunnosta ja edistää samalla fossiilisten raaka-aineiden käyttöä korvaavaa biotaloutta. Olemme myös sitoutuneet kunnianhimoiseen päästöjen vähentämiseen, ja tavoitteenamme on ylläpitää ja vahvistaa nieluja edelleen aktiivisen ja kestävän maankäytön ja metsienhoidon avulla. Tätä varten on hallitusohjelman mukaisesti käynnistetty laaja, koko maankäyttösektorin kattava toimenpidekokonaisuus, kertoo Leppä.

”Kansallisen työmme rinnalla hallitus tekee töitä eurooppalaisen laskentatavan muuttamiseksi luonnontiedettä vastaavaksi, jotta nielut ja niiden eteen tehty työ tulevat tulevaisuudessa huomioiduiksi. Ei voi olla niin, että Suomen jo nyt huomattavia nieluja vaaditaan vain kasvatettavan, mutta niitä ei lasketa kokonaisuudessaan mukaan”, painottaa ministeri Leppä.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä: 
neuvotteleva virkamies Tatu Liimatainen, p. 02951 62075, etunimi.sukunimi@mmm.fi

Maa- ja metsätalousministeriön tiedote 30.10.2020


Aihetunnisteet: hiilinielut, maankäyttö, uutiset