Lohen laiton kalastus romahti Itämerellä

Uutinen - Julkaistu 30.5.2020

Laittomasti pyydetyn lohen määrä Itämerellä on romahtanut Kansainvälisen merentutkimusneuvosto ICES:n mukaan. Tänään julkaistun raportin mukaan syynä on meritaimenen pyyntikielto, jonka Suomi ajoi läpi EU:n kalastusneuvostossa. Aiemmin Itämeren pääaltaalla pyydettiin jopa yli 40 000 lohta siten, että ne raportoitiin taimenena.

Kansainvälisen merentutkimusneuvosto ICES:n mukaan väärinraportoidun lohisaaliin määrä kalastuskaudella 2019 on romahtanut 600 yksilöön vuoden 2018 42 600 yksilöstä. Tämä vahvistaa Suomen kalastuksenvalvontaviranomaisten aiemmin tekemät arviot (MMM-tiedote 11.4.2019).

Lohta on pyydetty laittomasti ohi kiintiön erityisesti Puolan rannikolla ilmoittamalla saalis meritaimenena. Tutkijoiden mukaan syy laittoman kalastuksen vähentymiseen on meritaimenen pyyntikielto, jonka EU:n kalastusneuvosto hyväksyi Suomen esityksestä vuonna 2018.

– Suomi on toiminut määrätietoisesti lohen laittoman kalastuksen lopettamiseksi Itämerellä. Taimenkiellon lisäksi Rajavartiolaitoksen alukset ovat valvoneet kalastusta pääaltaalla ja Suomi on osallistunut yhteisiin tarkastuksiin. On hienoa, että lohikantojen hyväksi tehdyt toimet tuottavat tulosta, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä sanoo.

Laiton kalastus Itämeren pääaltaalla on vaikuttanut merkittävästi myös Suomen jokien lohikantoihin. Itämeren pääaltaalla syönnöksellä olevasta lohesta jopa puolet on peräisin Tornionjoelta. Lisäksi laiton pyynti on vaarantanut useiden pienempien jokien lohikantojen elpymisen.

ICES:n raportin mukaan lohen väärinraportoitu saalis muodostaa enää 1 prosentin koko lohen saaliista aiemman 32 prosentin sijaan. Arvio perustuu saalisilmoitusten analysoinnin lisäksi esimerkiksi kalastusalusten aktiivisuuteen ja valvontatietoihin. Erityisesti on seurattu aluksia, jotka ovat aiemmin raportoineet suuria taimensaaliita.

Laiton kalastus ei kuitenkaan ole kokonaan loppunut. Tutkijoiden arvion mukaan kokonaan raportoimatonta lohisaalista on edelleen 7 prosenttia kokonaissaaliista eli noin 17 500 yksilöä.

– Toimia laittoman kalastuksen kitkemiseksi on jatkettava edelleen. Tämä on paitsi kalakantojen, myös laillisesti toimivien kalastajien etu, kalatalousneuvos Risto Lampinen sanoo.

Vuonna 2019 EU nosti Itämeren lohenkalastuksen valvonnan painopisteeksi, koska väärinraportointi oli kasvanut erittäin nopeasti kestämättömälle tasolle. Suomi osallistui aktiivisesti Itämeren yhteisiin Euroopan unionin kalastuksenvalvontavirasto EFCA:n koordinoimaan valvontaoperaatioon muun muassa lähettämällä vartioaluksen ja valvojia operaation tueksi eteläiselle Itämerelle. Myös kuluvalla kalastuskaudella Suomi on lähettänyt vartioaluksen Itämeren pääaltaalle.

Hallitusohjelman mukaan Suomi toimii tehokkaasti laittoman kalastuksen kitkemiseksi ja ajaa EU:ssa tieteelliseen neuvoon perustuvaa kalastuspolitiikkaa.

ICES-raportti 29.5.2020Atlantic salmon (Salmo salar) in subdivisions 22–31 (Baltic Sea, excluding the Gulf of Finland)

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
Ministerin erityisavustaja Teppo Säkkinen, p. 050 516 2868, etunimi.sukunimi@mmm.fi
Kalatalousneuvos Risto Lampinen, p. +358 295 162 458, etunimi.sukunimi@mmm.fi

Lue lisää:

Tiedote 1.4.2019: Suomi panostaa kalastuksenvalvontaan Itämeren pääaltaalla

Youtube-video 11.4. 2019: Suomi panostaa kalastuksenvalvontaan Itämeren pääaltaalla

 

Maa- ja metsätalousministeriön tiedote  29.5.2020


Aihetunnisteet: uutiset