Maa- ja metsätalouden ja muun maankäytön ilmastokestävyyttä edistetään monitieteisellä tutkimuksella ja innovaatioilla

Uutinen - Julkaistu 5.11.2021

Maa- ja metsätalousministeriön Hiilestä kiinni -tutkimus- ja innovaatio -ohjelma rahoittaa maankäyttösektorin ilmasto- ja kokonaiskestävyyden edistämiseen liittyviä monitieteisiä hankkeita. Ne tuottavat ennakoivaa tutkittua tietoa ja ratkaisuehdotuksia, joilla tuetaan maankäytön hiilipäästöjen vähenemistä sekä hiilinielujen ja -varastojen ylläpitoa ja lisäämistä. Lisäksi hankkeissa tuotetulla uudella tiedolla vahvistetaan luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä maa- ja metsätalouden ja muun maankäytön kokonaiskestävyyttä.

Maankäyttösektorin, eli maa- ja metsätalouden sekä maankäytön muutosten kestävyyden edistäminen on tärkeässä osassa kuluvalla hallituskaudella. Maa- ja metsätalousministeriön Hiilestä kiinni -kokonaisuus ja siihen kuuluva tutkimus- ja innovaatio -ohjelma tukevat osaltaan Suomen hiilineutraaliustavoitteen toteutumista. Kokonaisuuden tavoite on yhteensä vähintään kolmen miljoonan hiilidioksidiekvivalenttitonnin vuosittainen nettovaikutus vuoteen 2035 mennessä.

”Tavoite saavutetaan paitsi päästövähennyksillä, myös hiilinieluja ja -varastoja vahvistamalla sekä panostamalla Suomen olosuhteista lähtevään tutkimukseen ja innovaatioihin”, toteaa tutkimus- ja innovaatio -ohjelman ohjelmapäällikkö Marjaana Suorsa maa- ja metsätalousministeriöstä.

Merkittävä panostus suomalaiseen tutkimukseen

Tutkimus- ja innovaatio -ohjelmasta rahoitetaan tällä hetkellä kymmentä hanketta yhteensä 10,7 miljoonalla eurolla. Lisäksi tänään päättyvästä uudesta rahoitushausta rahoitetaan vielä viittä muuta hanketta noin viidellä miljoonalla eurolla. Hiilestä kiinni -kokonaisuuteen kuuluu tutkimus- ja innovaatiohankkeiden ohella kymmeniä kehittämis- ja tietohankkeita.

”Hiilestä kiinni -tutkimus- ja innovaatio-ohjelma on todella suuri panostus tutkimukseen. Olennaista hankkeissa on niiden monitieteisyys ja tieteidenvälisyys, sillä kestävän kehityksen haasteet vaativat laaja-alaista lähestymistapaa. Yhdessä hankkeessa tutkitaan esimerkiksi, miten maanviljelijöitä voidaan ”tuupata” kohti ilmastoystävällisiä toimintatapoja tekemällä tietyistä vaihtoehdoista toisia houkuttelevampia. Tässä hankkeessa käyttäytymistieteet ovat avainasemassa”, Suorsa avaa.

Tutkimus- ja innovaatiohankkeet ovat laajoja, usean tieteenalan ja organisaation muodostamia konsortiohankkeita. Kaikissa hankkeissa eri toimijoiden välinen vuorovaikutus ja sidosryhmäyhteistyö ovat tärkeässä roolissa.

Monissa hankkeissa kehitetään käytännön ohjauskeinoja, menetelmiä, mittareita ja skenaarioita, joiden avulla maankäyttösektorin ilmastovaikutuksia voidaan vähentää. Maatalouden ja metsien ohella useissa hankkeissa syvennytään erityisesti turvemaihin ja joukossa on myös esimerkiksi solumaataloutta ja muuta bioteknologiaa tutkiva hanke.

Tukea nuorille tutkijoille

Tutkimus- ja innovaatio-ohjelma valmisteltiin vuonna 2020 yhdessä tutkijayhteisön ja sidosryhmien kanssa. Valmistelussa hyödynnettiin myös Ilmastopaneelin ja Luonnonvarakeskuksen selvityksiä maankäyttösektorin ilmastotoimien suunnitteluun ja suuntaamiseen liittyvistä tutkimustietotarpeista.

Yksi ohjelman tärkeä tavoite on tukea nuoria tutkijoita.

”Rohkaisemme hankkeita rekrytoimaan uransa alkuvaiheissa olevia tutkijoita ja järjestämme heille verkostoitumis- ja koulutustoimintaa. Nuoria tutkijoita tukemalla pyrimme siihen, että maankäyttösektorin kestävän kehityksen tutkimus Suomessa vahvistuisi myös pitkällä tähtäimellä”, Suorsa sanoo.

Tutkimus- ja innovaatio -ohjelman hankkeet esittäytyivät 3.11. järjestetyssä sidosryhmätilaisuudessa, jossa kuultiin myös erilaisten sidosryhmien edustajien puheenvuorot.

Tilaisuuden tallenne on katsottavissa tästä linkistä 19.11.2021 saakka.

Maa- ja metsätalousministeriön koordinoiman Hiilestä kiinni -ilmastotoimenpidekokonaisuuden tavoitteena on vahvistaa maankäyttösektorin ilmastotyöhön liittyvää osaamista ja tietopohjaa sekä tukea maataloustuottajia, metsänomistajia ja muita maankäytöstä päättäviä tahoja ilmastokestävien toimintatapojen kehittämisessä ja käyttöönotossa. Lisää kokonaisuudesta osoitteessa mmm.fi/maankäyttösektorin-ilmastosuunnitelma

Lisätietoja:

Marjaana Suorsa,
ohjelmapäällikkö maa- ja metsätalousministeriö, Tieto- ja tutkimustoimiala, Tutkimus- ja oikeusyksikkö
0295162228
marjaana.suorsa@gov.fi

Muualla palvelussamme:

Hiilestä kiinni -tutkimus- ja innovaatio-ohjelma

Hiilestä kiinni -toimenpidekokonaisuuden hankkeet

Maa- ja metsätalousministeriön uutinen 5.11.2021

Aihetunnisteet: #hiilestäkiinni