Maankäyttösektorin ilmasto-osaamiseen ja tiedon jalkauttamiseen keskittyvä hankehaku aukeaa huhtikuussa

Uutinen - Julkaistu 22.3.2023

Maa- ja metsätalousministeriö avaa huhtikuun alussa uuden rahoitushaun hankkeille, joiden tavoitteena on maankäyttösektorin toimijoiden osaamisen kehittäminen, neuvonta, koulutus ja viestintä. Haku toteutetaan huhtikuun aikana ja haettavissa on yhteensä noin 3 miljoonaa euroa.

Vuonna 2020 käynnistyneessä maankäyttösektorin Hiilestä kiinni -kokonaisuudessa on rahoitettu yli 100 hanketta, joissa on tuotettu uutta tietoa ilmastonmuutoksen hillinnästä ja siihen sopeutumisesta. Nyt käynnistyvän hankehaun tavoitteena ei ole tuottaa uutta tutkimustietoa vaan jalkauttaa jo tuotettua tietoa sekä vahvistaa ilmastokokonaisuuden vaikuttavuutta.

Rahoitushaulla halutaan parantaa maa- ja metsätalousalan valmiutta siirtyä ilmastokestävämpiin toimintatapoihin. Maankäyttösektorin osaaminen on keskeisessä roolissa myös vihreän siirtymän toteutumisessa.

Osaamisen päivittämiselle on selvä tarve

Hankehaku pohjautuu helmikuussa valmistuneeseen selvitykseen, jonka mukaan maa- ja metsätalousalan osaamisella on ratkaiseva merkitys maankäyttösektorin ilmastotavoitteiden saavuttamisessa.  Selvityksessä tarkasteltiin tapoja edistää maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman mukaisia toimenpiteitä koulutuksen, osaamisen kehittämisen, neuvonnan ja viestinnän keinoin.

Selvityksessä tärkeiksi kehittämiskohteiksi nousivat muun muassa panostukset talousosaamiseen, ajantasaisten oppimateriaalien saavutettavuus sekä oppilaitosten ja tutkijoiden yhteistyö. Kaikkia näitä tarvitaan, jotta alan ilmastotoimenpiteet saadaan juurrutettua käytäntöön.

Haussa on huomioitu myös maatalouden hiili-euro-ohjelmassa tunnistetut kehittämistarpeet.

Hankkeiden toivotaan keskittyvän tiedon käyttöön saamiseen

Haussa etsitään maa- ja metsätalouden ilmastotietoa käytäntöön vieviä viestintä-, neuvonta- ja tiedon jalkautushankkeita. Lisäksi haetaan maatalousalan opetussisältöihin, maataloustuottajien talous- ja johtamisosaamiseen sekä ilmastokestävän metsänhoidon ja pitkäikäisten puutuotteiden edistämiseen liittyviä hankkeita.

Hankkeiden toivotaan käynnistyvän heinäkuussa 2023 ja niiden tulee päättyä viimeistään syyskuussa 2024. Hakijoiksi toivotaan laajasti maa- ja metsätalouden ammattien ja koulutuksen kanssa työskenteleviä tahoja, kuten ammatillisia oppilaitoksia ja neuvontaorganisaatioita.

Lisätietoja:

Reetta Sorsa, johtava asiantuntija, Hiilestä kiinni -koordinaattori, 029 516 2087, reetta.sorsa@gov.fi

Maankäyttösektorin ilmastotoimenpidekokonaisuuden tavoitteena on tukea maataloustuottajia, metsänomistajia ja muita maankäytöstä päättäviä tahoja uusien ilmastokestävien toimintatapojen kehittämisessä ja käyttöönotossa. Tärkeässä roolissa tässä on uuden tiedon tuottaminen ja parhaiden käytäntöjen jalkauttaminen käytännön työhön. 

Lisää Hiilestä kiinni -ilmastotoimenpidekokonaisuudesta mmm.fi-verkkosivuilla. Sosiaalisessa mediassa tunnisteemme on #hiilestäkiinni.

Maa- ja metsätalousministeriön tiedote 22.3.2023