MMM: Kalatalousalan uudet tukimuodot käyttöön
Uutinen - Julkaistu 21.10.2025
Kalatalousalalle otetaan käyttöön neljä uutta tukimuotoa, jotka rahoitetaan Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahastosta. Tavoitteena on tukea aloittavia kalastajia, vauhdittaa kalatalousyritysten innovaatiotoimintaa ja osaamisen kehittämistä sekä mahdollistaa pienet kalataloudelliset ympäristökunnostukset.
Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston (EMKVR) Suomen ohjelmassa on otettu käyttöön neljä uutta tukimuotoa: kertakorvaukset pieniin innovaatio- ja kehittämishankkeisiin, kalastuksen yritystoiminnan kokeilemiseen ja käynnistämiseen sekä pieniin kalataloudellisiin ympäristökunnostuksiin. Kaikki neljä tukimuotoa on tarkoitettu pienille hankkeille. Taustalla on EMKVR:ää koskevan valtioneuvoston asetuksen (757/2022) muutos.
- Tuki pieniin innovaatio- ja kehittämishankkeisiin
- Tuki pieniin innovaatio- ja kehittämishankkeisiin eli innovaatioseteli on tarkoitettu pienille ja keskisuurille yrityksille kalastuksen, vesiviljelyn ja kalanjalostuksen hankkeisiin.
- Tavoitteena on vauhdittaa kalatalouden yritysten innovaatiotoimintaa ja osaamisen kehittämistä. Tuella yritykset voivat ostaa innovaatiotoimintaan liittyviä asiantuntijapalveluita tai vuokrata innovaatiotoimintaan liittyviä tiloja, laitteita tai koneita.
- Lisäksi tukea voi saada yritystoiminnan kehittämiseen liittyvän koulutuksen ja osaamisen hankkimiseen.
- Tuen enimmäismäärä on 7 500 euroa, ja se voi kattaa enintään 75 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista.
- Tuki kalastuksen yritystoiminnan kokeilemiseen ja käynnistämiseen
- Aloittavien kalastajien tukemiseksi käyttöön tulee kaksi uutta tukimuotoa: tuki kalastuksen yritystoiminnan kokeilemiseen ja tuki kalastuksen yritystoiminnan käynnistämiseen.
- Kokeiluseteli on tarkoitettu hakijoille, jotka haluaisivat kokeilla kaupallista kalastusta ennen päätöstä varsinaisen laajemman yritystoiminnan aloittamisesta.
- Kokeilun kesto voi olla enintään vuoden, ja tuen määrä on enintään 5 000 euroa ja enintään 75 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista.
- Käynnistysseteli taas on tarkoitettu hakijoille, jotka ovat päättäneet aloittaa kaupallisen kalastuksen yritystoiminnan. Tuen määrä on enintään 10 000 euroa ja 75 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista.
- Aloittavan kalastajan seteleitä voi käyttää esimerkiksi toimitilojen, kalastusaluksen ja pyydysten vuokraamiseen ja osaamisen hankkimiseen. Käytössä ovat myös normaalit EMKVR:n investointituet suurempiin ja pitkäaikaisempiin hankintoihin.
- Tuki pieniin kalataloudellisiin kunnostuksiin
- Tuki pieniin kalataloudellisiin kunnostuksiin eli kunnostusseteli voidaan myöntää yleishyödyllisiin ympäristökunnostushankkeisiin, joilla on kalataloudellista merkitystä.
- Tukea voi käyttää kunnostusten suunnitteluun ja toteuttamiseen, kunnostuksiin liittyvien palveluiden hankintaan sekä tarvittavien materiaalien ja tarvikkeiden ostoon.
- Tuen määrä on enintään 10 000 euroa ja enintään 80 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista.
Lisätiedot kalatalousalan uusista tukiseteleistä:
Erityisasiantuntija Saana Tarhanen, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 162 036, etunimi.sukunimi@gov.fi
Kalatalousalan tukiseteleitä haetaan Hyrrä-järjestelmässä.
Maa- ja metsätalousministeriön tiedote 20.10.2025