MMM: Makera rahoittaa vuonna 2024 15 uutta maa- ja elintarviketalouden kansallista tutkimus- ja kehittämishanketta

Uutinen - Julkaistu 13.2.2024

Maatilatalouden kehittämisrahastosta Makerasta rahoitetaan tänä vuonna 15 uutta vuonna 2024 alkavaa kansallista maa- ja elintarviketalouden tutkimus-, kehitys- ja selvityshanketta. Hankkeiden MMM:n myöntämä kokonaisrahoitus on yhteensä noin neljä miljoonaa euroa ja hankkeiden kokonaiskustannukset noin 6,3 miljoonaa euroa.

Tutkimusrahoitusta kohdennettiin erityisesti haun painopisteisiin, jotka olivat

  1. Suomen kotieläintuotannon kestävyys, sopeutumiskyky ja tuotannon vahvuudet kilpailuetuna;
  2. Maatalouden vesistökuormitus ja vesien hallinta (MATO2-ohjelman teemasta 1) sekä
  3. One Health – ihmiset, eläimet, kasvit ja ympäristö.

Rahoitettavien hankkeiden tavoitteena on parantaa maa- ja elintarviketalouden kannattavuutta ja kilpailukykyä kestävällä tavalla sekä tuottaa maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan tehtävien hoitamisessa tarvittavaa tietoa.

Rahoitettavien hankkeiden perustiedot ja lyhyt yhteenveto hankkeista maa- ja metsätalousministeriön verkkosivustolla

Maa- ja elintarviketalouden TKI-rahoitusta suunnataan lisäksi rahoittajien välisten EU-tason verkostojen (ERA-NETt, kumppanuudet) tai muiden kansainvälisten verkostojen kautta suomalaisille tutkijoille. Näissä suomalaiset tutkijat tekevät laajempaa tutkimusta kansainvälisessä yhteistyössä ruokajärjestelmän eri alueilla (esim. agroekologia sekä ICT-teknologia ja automatiikka ruokajärjestelmässä). Suomalaisten hankkeiden osuuden rahoitus tulee osin Makeran ja osin EU-rahoituksen kautta.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä: 
neuvotteleva virkamies Suvi Ryynänen, p. 0295 16 2126, etunimi.sukunimi(at)gov.fi

 

Maa- ja metsätalousministeriön tiedote 9.2.2024
Tilaa rahoitusuutisten hakuvahdin avulla sinua kiinnostavat uutiset omaan sähköpostiisi: Hakuvahti