Pro Luomun menekinedistämisohjelmalle miljoonarahoitus EU:lta

Uutinen - Julkaistu 27.9.2019

Luomualan järjestön Pro Luomu ry:n ohjelmalle on myönnetty merkittävä rahoitus EU:n menekinedistämisvaroista. Ohjelma on Suomen ensimmäinen hyväksytty menekinedistämisohjelma sen jälkeen, kun uudistettua EU:n menekinedistämispolitiikkaa alettiin toteuttaa vuonna 2016. EU:sta saatava rahoitus kattaa 70 prosenttia koko ohjelman kustannuksista. Pro Luomun hankkeen tavoitteena on lisätä kuluttajien tietoisuutta ja luomutuotteiden kulutusta Suomessa.

EU on panostanut voimakkaasti maataloustuotteiden viestintä- ja menekinedistämistoimiin lisäämällä käytettävissä olevaa määrärahaa vuosittain. Vuonna 2005 menekinedistämiseen osoitettiin yhteensä 60 miljoonaa euroa, kun tänä vuonna määräraha oli jo noin 200 miljoonaa euroa. Menekinedistämisrahaa voivat hakea joko yhden tai useamman jäsenmaan toimijat yhdessä sisämarkkinoille tai kolmansiin maihin kohdennettaviin viestintä- ja menekinedistämistoimenpiteisiin. Vuosittain julkaistavassa työohjelmassa määritellään tarkemmin rahoituksen painopisteet ja kohdemaat.

Kokonaismäärärahasta yhden jäsenmaan ohjelmiin varattiin tänä vuonna 100 miljoonaa euroa, useamman jäsenmaan yhteisiin ohjelmiin 91,6 miljoonaa euroa sekä komission omiin tiedotustoimenpiteisiin 9,5 miljoonaa euroa.

Pro Luomu sai lähes yhden miljoonan euron rahoituksen elintarvikkeiden laatujärjestelmien viestintään kohdennetusta painopistealueesta. Kyseiseen kategoriaan, josta rahoitetaan luomun ohella myös nimisuojatuotteiden edistämistä, tuli eri EU-maista yhteensä 28 hakemusta. Näistä hyväksyttiin kahdeksan, Suomen ohella rahoitusta myönnettiin espanjalaisille, italialaisille, kreikkalaisille ja belgialaisille ohjelmille.

– Pro Luomun saama rahoitus on tärkeä, sillä se rohkaisee myös muita suomalaisia järjestöjä lähettämään hakemuksia EU:n menekinedistämisohjelmiksi, toteaa yksikön päällikkö Anna-Leena Miettinen maa- ja metsätalousministeriöstä.

Hakemuksia EU:n menekinedistämisohjelmaan voivat tehdä alaa edustavat ammattialajärjestöt ja toimialakohtaiset organisaatiot, tuottajaorganisaatiot sekä elintarvikkeista tiedottamista ja niiden menekinedistämistä harjoittavat maatalous- ja ruoka-alan järjestöt.

Lisätietoa maa- ja metsätalousministeriöstä:

yksikön päällikkö Anna-Leena Miettinen, p. +358 40 033 0812, anna-leena.miettinen@mmm.fi

neuvotteleva virkamies Maija Heinonen, p. +358 29 516 2082, maija.heinonen@mmm.fi

Pro Luomun tiedote aiheesta

Maa- ja metsätalousministeriön tiedote  27.9.2019