Haku avoinna: 8.2.2022–29.4.2022

Vesiosaamisen kasvu- ja kansainvälistymisohjelman hankehaku (RRF), 1. hakukierros

Vesiosaamisen kasvu ja kansainvälistyminen -ohjelmasta on haettavissa avustusta 8.2.-29.4.2022 välisenä aikana Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta. Avustusta on tarjolla 2 miljoonaa euroa. Haku on valtakunnallinen. Avustusta voivat hakea kunnat, kuntayhtymät, näiden omistamat yhtiöt ja muut kuntaomisteiset toimijat, sekä yhdistykset, yritykset ja muut yhteisöt lukuun ottamatta valtion virastoja ja laitoksia.

Hankehaussa etsitään kehittämishankkeita, jotka kasvattavat suomalaista vesiosaamista, siihen perustuvaa liiketoimintaa sekä kansainvälistymistä.

Globaalin vesialan liiketoiminnan arvoksi on arvioitu vuositasolla 400–500 mrd euroa ja suunta on ilmastonmuutoksen myötä kasvava. Turvallisen veden tuotanto sekä jätevesien puhdistus ja hyödyntäminen on arvioitu kärkisijoille Suomen liiketoimintakasvumahdollisuuksista. Tämän liiketoimintamahdollisuuden saavuttamiseksi kohdennetaan kertaluonteista EU:n elpymisrahoitusta Vesiosaamisen kasvu ja kansainvälistyminen -ohjelmaan (Recovery and Resilience Facility, RRF).

Avustettavat hankkeet

Hakemuksia toivotaan erityisesti seuraavista aiheista:

1. Luodaan ja kehitetään toimijoiden yhteistyötä vesialalla

Yhteistyöllä tarkoitetaan mm. konsortioiden, alueellisten keskittymien, vesihuoltolaitosten sekä kansallisen klusterin ja muiden kumppanuusmallien toimintaa. Haaste on alan yritysten suhteellisen pieni koko ja rajattu tuote-, teknologia- ja palveluvalikoima. Tarvitaan osaamispohjalle rakentuvia kokonaisvaltaisia ratkaisuja tarjoavia konsortioita ja veturiyrityksiä. Vesialan kumppanuuksia on kehitettävä, jotta esimerkiksi tutkimuslaitosten ja yliopistojen sekä vesihuoltolaitosten osaamista saadaan osaksi konsortioita. Hankkeissa voidaan myös hyödyntää yhteistyötä muiden toimialojen kanssa.

2. Edistetään toimijoiden edellytyksiä osallistua kansainväliseen toimintaan vesialalla

Vesihuoltopalvelut sekä vesivarojen hallinta ovat usein valtion ja kuntien vastuulla olevaa toimintaa, jonka vuoksi kansainvälistymisen edellytyksenä on usein, että julkinen sektori osallistuu vahvemmin yritysten kansainvälistymistoimintaan. Koska yritykset tuottavat palveluita vesihuoltolaitoksille kotimaassa, on myös vesihuoltolaitosten mukaan saaminen kansainvälisiin vientikonsortioihin tärkeätä konsortion tarjoaman kokonaisratkaisun uskottavuuden varmistamiseksi.

3. Edistetään ratkaisujen kehittämistä, testausta tai kansainvälistämistä vesialalla

Jotta suomalainen vesialan osaaminen pystyy tuottamaan ratkaisuja myös globaaleihin vesialan haasteisiin, tarvitaan investointeja kotimaisiin sekä kansainvälisiin hankkeisiin, jotka tuottavat uutta teknologiaa, menetelmiä ja palvelukonsepteja sekä toimivat referensseinä kansainvälistämiselle. Kohdan mukaiset hankkeet voivat tarjota ratkaisuja esimerkiksi vesihuollossa tai vesivarojen hallinnassa.

4. Vahvistetaan vesialan osaamista, kasvua ja kansainvälistymisedellytyksiä muilla kuin 1–3 kohdissa tarkoitetuilla tavoilla

Tavoiteltuja edellytyksiä voidaan ehdottaa vahvistettavan myös muilla tavoilla, esimerkiksi tiivistämällä yhteistyötä ja vuorovaikutusta myös vesialan toimijoiden ja muiden sektoreiden kesken, josta mm. energia- ja jätealan toimijoiden kanssa on lupaavia kokemuksia. Hankkeet voivat olla myös esimerkiksi vesiosaamis- ja kiertotalouskeskittymien välisiä tai yritysten vesivastuullisuutta edistäviä hankkeita.

Yhteystiedot:

Hankepäällikkö Anitta Sihvonen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 064

Rahoituslähdetietokannan tietosisällöstä vastaavat organisaatiot itse. Tiedot tallennettu viimeksi 14.02.2022.

  • Sallitut tiedostotyypit: jpg, jpeg, png, Max. tiedoston koko: 12 MB.