Raportti: Biotalous on puunjalostuksen mahdollisuus

Uutinen - Julkaistu 27.11.2014

Yleinen taloustilanne on kääntänyt puutuotealan tilanteen hyvin epävarmaksi. Alan kannattavuus on heikolla tasolla, eikä merkittäviä investointeja ole viime vuosina tehty. Sahatavaran vienti on kuitenkin kasvanut, ja sen arvo oli vuonna 2013 noin 1,5 miljardia euroa. Se edusti 63 prosentin osuutta koko puutavaratuotteiden viennistä. Jalostettujen puutuotteiden vienti on ollut vähäistä.

Tiedot käyvät ilmi työ- ja elinkeinoministeriön Toimialapalvelun torstaina 27.11.2014 julkaisemasta puutuoteteollisuuden toimialaraportista. Sen on koonnut toimialapäällikkö Pasi Loukasmäki Kainuun ELY-keskuksesta.

– Puutuote- ja sahatavarateollisuus on jatkossakin merkittävä toimiala Suomessa. Puun myönteiset ominaisuudet hiiltä sitovana raaka-aineena antavat puutuotteiden kehittämiselle uusia mahdollisuuksia. Panostukset biotalouteen tukevat tätä kehitystä. Puu on yksi tärkeimmistä materiaaleista biotalousstrategian toteuttamisessa, Loukasmäki toteaa.

Puuvarojen käytön merkittävä lisääminen on yksi toimialan suurista tavoitteista. Käytön lisäämistä voidaan perustella ekologisilla ja kansantaloudellisilla syillä. Myös uusiutuvan energian tuotanto lisääntyy, kun puutuotteiden jalostuksesta syntyy sivutuotteena energiaa enemmän, kuin mitä puun jalostaminen käyttää.

Uusien tuotteiden kehittäminen on avainroolissa puutuotealan kehittymisessä. Jatkossa puutuotteilla voidaan korvata entistä enemmän fossiilisista raaka-aineista valmistettuja tuotteita. Näitä tuotteita löytyy ainakin rakentamisesta.

Perinteisesti puutuotealan uudistumiskyky on ollut heikko, ja esimerkiksi tuotekehitykseen on käytetty vain vähän resursseja. Jatkossa alan yritysten olisi hankittava uutta osaamista ja panostettava tuotekehitykseen.

– Puutuotealan yritysten tulisi pystyä kehittämään tuotteitaan ja toimintaansa niin, että niillä olisi mahdollisuuksia saada vientituotteilla aikaan suurempia volyymejä. Puumateriaalille on löydettävissä uusia kannattavia käyttösovelluksia ja kysyntää markkinoilla, Loukasmäki painottaa.

– Uudet puupohjaiset tuotteet ja niiden tuotantoprosessit edellyttävät uuden teknologian kehittämistä. Uudet ideat tarvitsevat puolestaan uutta yrittäjyyttä. Näiden toimien edistämiseen tarvitaan laajaa ja ennakkoluulotonta kehitystyötä ja yhteistyötä.

Puutuoteteollisuuden toimialaraportti on 27.11.2014 lähtien verkossa osoitteessa www.temtoimialapalvelu.fi.

Lisätiedot:

toimialapäällikkö Pasi Loukasmäki, puh. 044 362 5888 tai pasi.loukasmaki(at)ely-keskus.fi

kehittämispäällikkö Esa Tikkanen, puh. 050 040 5459 tai esa.tikkanen(at)tem.fi

TEM:n ja ELY-keskusten tiedote 27.11.2014


Aihetunnisteet: julkaisu, tuotekehitys