Ruokajärjestelmän uudistamiseen tarvitaan yritysten sitoutumista ja yhteistyötä

Uutinen - Julkaistu 23.1.2024

Kestävä ja kannattava ruokajärjestelmä -ohjausryhmä kokoontui toiseen kokoukseensa pohtimaan strategiatyön, kasvuohjelman ja alkutuotannon kannattavuuden parantamistyön etenemistä. Puheenjohtaja valtiosihteeri Päivi Nerg korosti ryhmän tehtävää tukea ja sparrata ruokajärjestelmän kehittämistä.

Ryhmäläiset keskustelivat erityisesti siitä, miten saada yritykset sitoutettua ja osallistettua ruokajärjestelmän uudistamiseen. He pitivät tärkeänä, että yhdessä muodostetaan selkeä visio ja yhteiset tavoitteet, sekä mahdollisuuksia vaikuttaa tutkimus- ja innovaatiotoimintaan. Ohjausryhmä esitti, että Suomessa voitaisiin ottaa mallia Ruotsin Food Arena -mallista, jossa yritykset ovat aktiivisesti mukana ruokasektorin kehittämisessä.

–    Ruokajärjestelmän uudistamiseen tarvitaan yritysten sitoutumista ja yhteistyötä. Haluamme luoda Suomelle kilpailukykyisen ja vastuullisen ruokasektorin, joka tuottaa arvoa ja hyvinvointia koko yhteiskunnalle, Päivi Nerg sanoi.

Ryhmän pohdinnat käsittelivät myös sitä, miten Suomi voisi lisätä elintarvikeviennin kasvua ja kansainvälistymistä. He nostivat esiin Irlannin mallin, jossa on luotu yksi virasto vastaamaan ruokajärjestelmän kehittämisestä ja viennistä. Ohjausryhmä painotti, että Suomen pitää löytää oma tapansa, jossa otetaan huomioon kaupan, pk-yritysten ja teknologiaviennin roolit.

Ryhmäläiset keskustelivat myös siitä, miten julkisen sektorin pitäisi tukea elintarvikevientiä ja maabrändin rakentamista. He totesivat, että kaikissa esimerkkimaissa, joissa on onnistuttu viennissä, on valtio ollut aktiivisesti mukana. Ohjausryhmä ilmaisi huolensa siitä, että kehysriihessä saatetaan leikata vientitoimintojen rahoitusta. He toivoivat, että kasvuohjelmassa voitaisiin tehdä yhteenveto siitä, mitä toimenpiteitä tarvitaan Food from Finland -ohjelman tilanteeseen.

Kestävän ja kannattavan ruokajärjestelmän aloitustilaisuus järjestetään 8.2.
Ohjausryhmä kokoontuu seuraavan kerran 20.3.

Lisätietoja:

Valtiosihteeri Päivi Nerg, p. 040 7529 810
Osastopäällikkö Minna-Mari Kaila, p. 040 7756 060
Erityisasiantuntija Elina Ovaskainen, p. 050 4703 320

Maa- ja metsätalousministeriön uutinen 23.1.2024


Aihetunnisteet: maatalous, ruoka