Suomen Akatemia rahoittaa 17 konsortiota vihreän ja digitaalisen siirtymän avainalat 2021 -rahoitushaussa

Suomen kestävän kasvun ohjelma.

Uutinen - Julkaistu 21.12.2021

Valituille hankkeille myönnetty rahoitus on yhteensä 25 miljoonaa euroa. Myönnetty rahoitus pohjautuu Euroopan unionin elpymisvälineeseen ja Suomen kestävän kasvun ohjelmaan.

Nyt valitut hankkeet edistävät ratkaisuja hiilineutraalisuuteen ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen sekä niihin liittyviä digitaalisia teknologioita. Hankkeiden tutkimusaiheet liittyvät muun muassa kiertotalouden materiaalitutkimukseen, metsänhoitoon, tekoälyyn ja ympäristötieteisiin.

Akatemia suunnittelee toisen vihreän ja digitaalisen siirtymän avainalat -haun järjestämistä vuonna 2022 edellyttäen, että eduskunta päättää osoittaa siihen rahoituksen vuoden 2022 talousarviossa. Haun toteutuessa rahoitusmahdollisuudesta järjestetään tiedotustilaisuus alkuvuodesta 2022.

Lisätiedot: 

Rahoituspäätökset

Suomen Akatemian tiedote


Aihetunnisteet: #KestäväKasvu, rahoitusuutiset