Tulevaisuustarina: Nuuksion neuvottelija

Nuuksio, Metropolin bioseutu 2033

Mira Ueman, verovirkailija

Arvid Nevalainen, nettineuvottelija

Mira katsoi kotiovellaan uutta kollegaansa Arvid Nevalaista. Koti analysoi tulokkaan kehonsisäisine seuralaisineen, simuloi mahdolliset tartunnat ja valisti tulokset Miralle niiden tallentuessa samalla hänen työnantajalleen, Suomelle. Työ tai uusi työtoveri valtionhallinnossa alkoi olla jo harvinaisuus.

Miehen bakteerit vaikuttivat vaarattomilta, ei niillä ainakaan pandemiaa saataisi aikaan, Mira aprikoi silmäillen reaaliaikaisesti miehen arvoja rannemodulistaan.

– Ok, Mira hymyili. – Tervetuloa Arvid. Mira, hän esittäytyi, vaikka molemmat olivat varmasti lukeneet toistensa tiedot puhki valtion avoimista datarekistereistä.

– Onko nälkä? Proteiinitankissa on itäsuomalaista kyyttöä, tai ainakin sen makua, Mira vinkkasi. –Teemaproteiinina tervetuliaiseksi. Varsinaisesti hän tarkasteli miestä tarkemmin mielihyväanturin värähdettyä ja pohti, oliko raamikkaan Arvidin dna-perimä laadukasta?

Arvid lähestyi valoisan asunnon ravintotankkiyksikköä ja pikavalmisti itselleen kyyttölihajäätelön. Voisi olla vientituote, hän makusteli. Yksikköä ympäröi rehevä, vesiviljelty hyötykasvipuutarha. Mies haisteli Miran biohakkeroimia sinertäviä hybridiyrttejä, jotka tuoksuivat makeankarvaisesti.

Kauempana oli kehonhoitoyksikkö tulostimineen ja bioantureineen. Nainen ei oikeastaan tarvinnut kuin materiaalikeskuksen robokuljetuspalvelua, Arvid päätteli. Ehkä hänellä oli oma kaivoskin takapihalla?

– Sopiiko samantien? Arvid kysyi ja laski biomodulinsa lähimmälle työtasolle nuuhkimaan tietoverkkoja.

– Siksi täällä ollaan, Mira nyökkäsi.

Sillä välin Mira esitteli miehelle asuntoaan ja sen eri työpisteitä.

– Kaunis koti, mies totesi.

– Valtion asunto, Itä-Suomessa suunniteltu, Mira sanoi. – Tulostettu pääosin paikan päällä, Nuuksion puusta ja sen uusista johdannaisista. – Myös luonnonvarojen kierrätysindeksi on huippuluokkaa, hän jatkoi.

Arvid tarkasteli naisen kokopitkää, lilaa bioasua, jossa muutama sinivuokko oli nupuillaan ja ne muistuttivat vahvennetulla tuoksullaan miestä keväästä.

– Asuni? Teknisesti se on valmistettu Joensuussa, muotoilu on netistä, Mira kertoi.

– Eli ideat ovat lähes ilmaisia ja maksat toteutuksesta? Arvid tarkensi.

– Ansaintalogiikka sekin, Mira nyökkäsi. – En osta kirurgista leikkaustakaan itsepalveluna.

Arvidilla ei ollut helppo tehtävä, Mira ajatteli. Mies oli uusin nettifasilitoija ja -neuvottelija Itä- ja Pohjois-Suomen ja muun Suomen välillä. Alueiden väliset suhteet olivat tulehtuneet, kun reuna-alueilta oli ajettu alas korkeakoulu- ja puolustuslaitos sekä terveyspalvelut. Valtion kaipaama yhteistyö ei ollut vieläkään käynnistynyt toivotussa laajuudessa, koska alueet olivat kehittyneet puoliksi suutuspäissään liiankin omavaraisiksi. Logistiikkaongelmat oli ratkottu reuna-alueilla jo 2010-luvulla pikatulostusta kehittämällä. Tuotanto kukoistaa edelleen, kun alueilla riittää kaivannaisia, biomassaa ja bioenergiaa, Mira kertasi. – Energiantuotanto alkaa tosin olla kestävyytensä rajoilla, sillä ekosysteemiseurannasta on tullut huolestuttavia uutisia useana vuonna, hän mietti.

– Yksi asia johti toiseen. Kukaan ei voi sanoa varmasti, mistä innovaatioita tuli, Arvid summasi. – Biotalouden tuotekehitys siirtyi osittain – markkinatoimijoiden ylenkatsoessa – nettiin avoimille verkostoille muotoilijoista tutkijoihin ja biohakkereista lääkäreihin. Nyt esimerkiksi materiaalikehitys ja tuotesuunnittelu tapahtuu pääosin globaalina joukkoälynä ja vapaaehtoisesti, hän selitti. – Tätä suuntausta vahvisti itä- ja pohjoissuomalaisten into hakea korkeakoulutus ulkomailta ja hieman nurinkurisesti luoviin kokeiluihin kannustanut kotimainen rahoitus paikallisille pienyrityksille.

– Se mikä Suomea ja koko maailmaa tällä hetkellä kiinnostaa, on itäsuomalaisten solidi geenipankki, puhtaudessaan yksi maailman laajimpia, mies jatkoi. – Itäsuomalaisesta verestä ja perimästä on alettu maksaa sievoisia hintoja ja Lapin geenikantakin myy siinä sivussa.

Mira oivalsi pointin. Lääkekonsernit patentoivat kilvan natiivien geenistöä kaikkialla.

– Neuvotteluissasi on kai taustana Itä-Suomen avoin toimintakulttuuri? Se mikä houkutteli Kainuuseen ja muualle investointeja ja liiketoimintaa Kiinaa myöten? Mira varmisti briiffiä.

– Kyllä. Käyn neuvottelut avoimesti netissä. Itä-Suomi on perinteisten strategiaraporttien visioista irronnut globaali, mutta paikallisuuteen nojaava innovaatioverkosto – ja nyt myös Suomen toiseksi kannattavin bisnes. Se vaan ei sijaitse Etelä-Suomen Metropolin talousalueella.

– Briiffaisitko mitä itse teet? Arvid kysyi.

– Teen sitä valtion kannattavinta bisnestä, Mira totesi. – Yksikkömme hoitaa valuutansiirtoveroa Alterlifen virtuaalimaailmojen, reaalitodellisuuden ja kiertoradan veroparatiisiyhtiöiden välillä. Eli tätä 2010-luvulla torpattua ideaa, joka on nyt Suomen suurin kassavirta. Suomi – luotettavin transaktiovaltio.

– Kiitos briiffistä, Arvid nyökkäsi. Biomodulinikin alkaa jo olla kartalla. – Oikeastaan Itä ja Pohjoinen voisivat vaikka pitää ulkomaisista kaivosyhtiöistä tulevat verotuotot, hän selitti kollegalleen strategiaansa. Valtio on valmis budjettiremonttiin reuna-alueiden eduksi. – Siksi tarvitsen sinun numero-osaamistasi perusalgoritmien kehittämiseen simulaatioille ja osaamistasi valuutansiirtoverosta, Arvid jatkoi.

– Mutta millä houkuttelet itäsuomalaisia, kun he eivät enää tarvitse varallisuutta? Mitä Etelä-Suomi voi enää tarjota? Mira ihmetteli.

– Paljonkin, Arvid virnisti. Itämeren aaltoenergiaa esimerkiksi. Merienergiaa tuottavia laitteita eri muotoineen voidaan ankkuroida massiivisten rakenteiden ympärille. Norjalla on hylätyt poraustornit, meillä ruotsinlaivat, hän virnisti. – Itä-Suomella kuluu paljon energiaa mineraalien tuotannossa ja siirtelyssä. Rajan yli tulevia saastepilviä on liikaa taivasenergian saamiseksi.

– Olen seurannut neuvotteluja työn puolesta, Mira totesi. – Kenen kanssa johdat neuvotteluja?

– Neuvotteluja netissä ei voi johtaa, korkeintaan koordinoida. Olen rakentanut mallin, mihin kaikkeen tämä soppa liittyy ja avaan sen kaikille.

Arvid täytti Miran työalueen yhden seinän säkenöivällä verkostolla, jossa sykkivät itäsuomalaiset biomateriaalien suunnittelijat, pikatulostusmallien suunnittelijat ympäri maailmaa, materiaalikeskukset ja logistiikka, kaivannaisteollisuus, energiantuottajat, sosiaali- ja terveyspalvelut, koulutus, ravinnontuotanto ja niiden yhteistyösuhteet.

Arvid vasta valmistautui, kun kaikille seinille ilmaantui universaali punakeltainen logo merkiksi vastauspyynnöstä.

– Kiinalaiset, Arvid ähkäisi. – Huh, miten ne tietävät tästä jo nyt?

 

Tulevaisuustarinan kirjoitti verkkotutkija ja futuristi Kari A. Hintikka (@nethunt Twitterissä). Kirjoitus edustaa vain yhtä mahdollista kehityssuuntaa ja perustuu Hintikan monivuotiseen ennakointi- ja skenaariotyöskentelyyn muun muassa kansallisissa työryhmissä, kuten Sitran Ennakointiverkosto. Liittymissä Suomen biotalousstrategiaan on konsultoinut markkinointipäällikkö Tarja Ollas Metsätalouden kehittämiskeskus Tapiosta. Lisää tulevaisuusskenaarioita Facebook-ryhmässä Metabolisti.