Uusi tietokanta biotalouden rahoitusmahdollisuuksista

Uutinen - Julkaistu 9.2.2017

Suomen kansallisen biotalousstrategian tavoitteena on luoda talouskasvua ja uusia työpaikkoja biotalouden liiketoiminnan kasvulla sekä korkean arvonlisän tuotteilla ja palveluilla. Uudesta tietokannasta voi etsiä rahoitusta tai rahoituskonsultointia omalle idealle. Rahoittajat ja palveluntarjoajat voivat puolestaan jakaa palvelussa tietoa biotalouden rahoitusmahdollisuuksista.

Tieto biotalouden rahoitusinstrumenteista on ollut hajallaan eri tietolähteissä, eivätkä kysyntä ja tarjonta aina kohtaa. Riskinä on, ettei hyviin hankeideoihin ja innovaatioihin ole löytynyt sopivaa rahoitusinstrumenttia tai että sen etsiminen on työlästä.

Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa hankkeessa on koottu yhteen palveluun tietoa biotalouden eri toimialojen rahoituksesta. Vuodenvaihteessa julkaistu rahoituslähdetietokanta löytyy Biotalous.fi-verkkopalvelusta. Tietokantaan on koottu monipuolinen kattaus suomalaisia ja EU-tason rahoitusinstrumentteja: erilaisia ohjelmia, rahastoja, pankkeja ja säätiöitä sekä rahoitusasiantuntijoita.

Palvelusta löytyy tietoa niin apurahoista kuin vientitakuusta ja tarkoituksena onkin palvella biotalouden toteuttajia mahdollisimman kattavasti. Rahoittajalle tietokanta tarjoaa maksutonta näkyvyyttä ja potentiaalisia hakijoita. Tietokanta elää jatkuvasti ja rahoittajat voivat lisätä rahoitusinstrumenttinsa tiedot sähköisellä lomakkeella. Tietokantaa päivittää Tapio Oy, joka ylläpitää myös Biotalous.fi-sivustoa.

Tutustu tietokantaan osoitteessa: www.biotalous.fi/biotalouden-rahoituslahteet

Rahoituslähdetietokanta valmistui Tapio Oy:n hankkeessa Biotalouden rahoitusinstrumentit. Hankkeen rahoitti maa- ja metsätalousministeriö. Biotalous.fi-palvelua rahoittavat työ- ja elinkeinoministeriö, maa- ja metsätalousministeriö sekä ympäristöministeriö.

 
Lisätietoja:

Asiantuntija Nora Arnkil, Tapio Oy
etunimi.sukunimi@tapio.fi, p. 050 325 8047

Apulaisosastopäällikkö Liisa Saarenmaa, maa- ja metsätalousministeriö
etunimi.sukunimi@mmm.fi, p. 0295 1624 29

9.2.2017 


Aihetunnisteet: biotalous, rahoitus