Yritysrahoitussektorille työryhmä koronavirustilanteen hallintaan

Uutinen - Julkaistu 16.3.2020

– Koronavirusepidemia ja sen seuraamusvaikutukset iskevät kovaa yrityksiin. Siksi olen nostanut valmiutta tukea yrityksiä ja yritysrahoitussektoria pahimpien kolhujen välttämiseksi. Asettamani yritysrahoitussektoriryhmä aloittaa työnsä heti, kertoo elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Yritysrahoitussektorin tilannetta seuraavan työryhmän tehtävänä on seurata kotimaisen, eurooppalaisen ja muun kansainvälisen rahoitussektorin tilannetta ja toimivuutta koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa. Se valmistelee ja koordinoi yritysrahoitussektorille kohdistuvia toimenpiteitä.

– Käymissäni keskusteluissa Finnveran kanssa olemme jo todenneet sen, että rahoittajien on varauduttava lisääntyvään rahoituksen kysyntään. Finnveralla on tähän valmius. Tilanne edellyttää kuitenkin myös yleisesti valmiustilan nostoa, ministeri painottaa.

Työryhmä kokoontui ensimmäisen kerran 13.3. Sen puheenjohtajana toimii alivaltiosihteeri Petri Peltonen työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Työryhmään kuuluvat:

  • ylijohtaja Leena Mörttinen, VM
  • OP Yrityspankin toimitusjohtaja Katja Keitaanniemi, OP
  • Liiketoimintajohtaja Juuso Heinilä, Finnvera
  • Executive Director Ari Grönroos, Business Finland
  • Toimitusjohtaja Jan Sasse, Teollisuussijoitus
  • Ylijohtaja Petri Knaapinen, Uudenmaan ELY-keskus
  • Teollisuusneuvos Tiina Ingman, TEM
  • Osastopäällikkö Ilona Lundström, TEM
  • Ryhmän sihteerinä toimii teollisuusneuvos Sampsa Nissinen työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Lisätiedot:

alivaltiosihteeri Petri Peltonen, TEM, p. 050  62663
elinkeinoministerin erityisavustaja Antti Siika-aho, TEM, p. 0295 047 228

Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote 13.3.2020 


Aihetunnisteet: Koronavirus