Biotalousosaston tarina eli kuinka unelmasta tehtiin totta

Blogi - Julkaistu 11.11.2016

Vuosi sitten mietimme, kuinka saisimme Metsämessujen Biotalousosastomme näyttämään enemmän biotaloudelta. Kertakäyttöisyyden sijaan kestävältä, uusiutuvalta ja ehkä myös lainatulta ja kierrätetyltä. Ja ennen kaikkea houkuttelevalta ja kauniilta, koska biotalouden idea on elintärkeä ymmärtää ja luonto on sen ydin: terveet ja lajirikkaat metsät, pellot ja vedet, riista, palkokasvit ja hyönteiset.

Avuksi löytyi luovuus ja Aalto-yliopisto. Lähdimme toteuttamaan hanketta muotoilija Pirjo Kääriäisen kanssa. Aalto-yliopiston CHEMARTS-ohjelman opiskelijat ideoivat, kuinka biotalous voisi kiinnostaa eri-ikäisiä ja miten sitä voisi konkretisoida. Saimme osaston suunnittelijaksi muotoilun maisteriopiskelija Outi Mustosen. Outi myös puki aiheemme kuviksi ja suunnitteli osastolle muodon, värit ja tunnelman.

Keväällä lahtelainen kalustevalmistaja Isku kiinnostui hankkeestamme ja päätti toteuttaa osaston kalustamisen. Isku oli hankkeen käynnistyessä juuri kertonut keskittäneensä koko tuotantonsa Suomeen ja investoineensa uuteen vanerilinjastoon. Ja mikä tärkeintä, raaka-aineena kalusteissa oli käytössä kotimainen, sertifioiduissa metsissä kasvatettu puu.

Näin talvella syntynyt ajatus jalostui suunnitelmaksi ja vihdoin syksyn tullen kuviksi, kotimaisesta koivusta ja käytöstä poistetuista kuormalavoista valmistetuiksi kalusteiksi. Samalla osasto toi eri biotalouden toimijat yhteen ja tutustutti meidät toistemme työhön ja näkökulmiin.

Tervetuloa Metsämessuille 11.-13.11. tutustumaan ainutlaatuiseen osastoon ja  kokeilemaan, miltä maistuu, näyttää tai tuntuu suomalainen biotalous. Näissä puitteissa on helppo innostua biotaloudesta itsekin!

anna-salminen2

Kirjoittaja Anna Salminen on viestinnän asiantuntijana Suomen metsäkeskuksessa ja Metsämessujen Biotalousosaston ideoija.

Yhteystiedot: puhelin 050 581 1782, email anna.salminen(at)metsakeskus.fi.
metsamessut2016

* * *

Miltä näyttää aasianrunkojäärä, pahamaineinen metsätuholainen? Entä miltä tuntuu villiturkis?Metsämessuilla selviää, mitä yhteistä on palkokasveilla ja syötäväksi kelpaavilla hyönteisillä ja miten omaan metsään voi tutustua kotoa käsin. Messuilla tapaat maa- ja metsätalousministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, Metsähallituksen, Suomen metsäkeskuksen, Maanmittauslaitoksen, Suomen riistakeskuksen, Luonnonvarakeskuksen ja Eviran asiantuntijat.

Aalto-yliopiston ja Iskun toteuttamalla osastolla näkyy pian 100-vuotiaan Suomen kunniaksi kotimainen muotoiluosaaminen ja uusiutuvat materiaalit. Tervetuloa Metsämessuille Helsingin Messukeskukseen 11.–13. marraskuuta! Tutustu ohjelmaan.

Kirjoitus on osa Tunne biotalous -blogisarjaa, jossa Metsämessujen biotalousosaston yhteistyökumppanit esittäytyvät. Blogisarjan kirjoitukset julkaistaan loka-marraskuussa biotalous.fi-sivustolla.

* * *


Lue seuraava artikkeli: Riista on osa biotaloutta »