Katso video: Aalto-yliopiston väki tutustui Luonnonvarakeskuksen virtuaalimetsään – ”Tällaisen puron keskellä istutaan”

Video - Julkaistu 18.4.2023

Biomateriaaleja tutkitaan pääkaupunkiseudulla monessa yliopistossa ja tutkimuslaitoksessa. Luonnonvarakeskuksen tutkijat kutsuivat Aalto-yliopiston väkeä Otaniemestä vierailulle Viikkiin maaliskuussa. 

Pieni ihmisjoukko astelee hämärään 50 neliön huoneeseen. Muutama klikkaus huoneen seinään asennetulle kosketusnäytölle, ja alkaa tapahtua: kaikille neljälle seinälle ilmestyy metsämaisema, jonka keskellä huoneessa olijat seisovat. Puro solisee ja linnut laulavat. On kevät. 

Helsinkiin Viikin kampukselle rakennettu VirtuLab-tila on Luonnonvarakeskuksen (Luke) uusi ylpeydenaihe. Tilassa on maaliskuussa käynnistetty tutkimukset siitä, voiko luonnon hyvät terveysvaikutukset saavuttaa myös muuten kuin oikeaan metsään menemällä. Metsässä liikkumisen tiedetään esimerkiksi lievittävän stressiä, laskevan sykettä ja tuovan hyvää mieltä. 

”On paljon ihmisiä, jotka eivät pääse luontoon: sellaisia voivat olla esimerkiksi pitkäaikaissairaat tai vanhat ihmiset. Joissain maissa luonto on kaukana tai ei ole jokamiehenoikeuksia”, Luonnonvarakeskuksen tutkija Tuomas Kari sanoo. 

Muualla tehtyjen tutkimusten mukaan virtuaalimetsän hyvät vaikutukset riippuvat osin siitä, millaista tekniikkaa käytetään. Niinpä Viikin virtuaalimetsässä tutkitaan paitsi seinälle heijastettavan metsämaiseman vaikutuksia myös esimerkiksi sitä, saavutetaanko vastaavia hyötyjä tietokonepelaamisesta tutuilla virtuaalilaseilla. 

Biokemikaaleja ja tomaatinvarsia 

Viikin biomateriaalilaboratoriossa selvitetään, millaisia lisäarvotuotteita maa- ja metsätalouden sivuvirroista olisi mahdollista valmistaa. Näitä lisäarvotuotteita ovat esimerkiksi biokemikaalit, erikoistutkija Erika Winquist Lukesta kertoo. 

Tutkijoiden tapaamista Viikkiin järjestänyt Winquist uskoo, että Aalto-yliopiston väki tuo Luken tutkimukseen hyvää täydentävää tietoa ja uudenlaista tulokulmaa. Aalto-yliopistossa on tutkittu paljon esimerkiksi tekstiilikuituja, joita Lukessa ei ole tutkittu. 

Johtava tutkija Pekka Saranpää esitteli vieraille Luken biomateriaalilaboratoriota. Biokemikaalien lisäksi siellä tutkitaan esimerkiksi pakkausmateriaaleja. Selvitettävänä on, saataisiinko paperiin lisää lujuutta tai kestävyyttä lisäämällä siihen esimerkiksi kurkun ja tomaatin varsista peräisin olevia kuituja. 

”Yhteistyötä muun muassa Aalto-yliopiston kanssa etsitään siksi, että me teemme täällä laboratoriotutkimusta. Tulokset ovat olleet lupaavia, mutta ne pitää pystyä skaalaamaan tuotantoon ja pilotoimaan”, Saranpää sanoo. 

Katso koko video tutkijoiden tapaamisesta.


Artikkelin kirjoittaja on Biotalous.fi:n toimittaja Heli Virtanen, Tapio, heli.virtanen(at)tapio.fi. 


Agenda2030 

Luonnonvarakeskuksen biomateriaalitutkimuksessa korostuvat seuraavat kestävän kehityksen tavoitteet: 3, 9, 13, 15. 

Lue lisää artikkeleita samasta kestävän kehityksen tavoitteesta:

3. Terveyttä ja hyvinvointia9. Kestävää teollisuutta, innovaatiota ja infrastruktuureja13. Ilmastotekoja15. Maanpäällinen elämä

Aihetunnisteet: Biotaloutta 3 minuutissa

Lue seuraava artikkeli: Biotalousstrategiaa päivitetään. Haastattelussa alivaltio... »