Kestävä biotalous luo Suomeen hyvinvointia

Blogi - Julkaistu 9.11.2016

johanna-buchert9.11.2016

Metsässä ja luonnossa sen näkee konkreettisesti ympärillään: biotalous on Suomelle mahtava mahdollisuus. Erityisesti kun hyödynnämme sitä kestävästi. Meillä on runsaasti arvokkaita luonnonvaroja, ja osaamisemme niiden hyödyntämisessä on huippuluokkaa. Ilmastonmuutos lisännee vielä maamme potentiaalia biomassan tuotannossa.

Biomassan tuotanto ei kuitenkaan yksin riitä. Tarvitsemme uusia arvoketjuja, yhteistyötä tutkijoiden ja elinkeinoelämän välillä, tutkimuksesta kumpuavia innovaatioita ja visioita: Tuleeko Suomesta kenties hyönteistalouden ykkösmaa? Korvataanko puukuiduilla maapallon puuvillaa? Onko puukerrostaloja pian joka kunnassa?

Visioista tekoihin

Visiot muuttuvat yllättävän nopeasti todeksi. Tutkimuksemme kohdentuu neljään temaattiseen ohjelmaan, joiden kautta vastaamme myös hallituksen kärkihankkeisiin.

Pohjoinen Vihreä biotalous -ohjelma keskittyy erityisesti metsäbiotalouteen ja siihen, miten pohjoista sijaintiamme ja biodiversiteettiämme voidaan kestävästi hyödyntää erilaisissa tuotekonsepteissa. Tutkimuksen avulla voimme täsmäräätälöidä raaka-ainepohjaa eri sovelluksiin sopivaksi.

Innovatiivinen elintarvikeketju -ohjelma pohjautuu Luken osaamiseen koko ruokaketjussa – pellolta, järvestä tai navetasta aina kuluttajalle asti. Pohjoinen sijaintimme ja tuotantoketjun puhtaus antaa runsaasti mahdollisuuksia elintarviketeollisuudelle.

Sininen biotalous -teema keskittyy tutkimaan vettä biotalouden tuotantoalustana.

Neljäs ohjelma, Kestävä luonnonvaratalous yhteiskunnassa, tutkii biotalouden makrotason vaikutuksia. Tässä teemassa esillä ovat myös biotalouden immateriaaliset arvot esimerkiksi luontopalveluissa.

Kaikki tekemisemme tähtää kestävään kasvuun ja hyvinvointiin

Haluamme Luonnonvarakeskuksessa suunnata työmme yhteiskunnallisesti vaikuttaviin ja globaalisti tärkeisiin asioihin.

Haluamme toimia biotalouden suunnannäyttäjänä, jonka osaaminen luo perustan kestävälle kasvulle ja hyvinvoinnille.

Pyrkimyksenämme on lähteä rakentamaan entistä vahvempaa yhteistyötä sekä tutkimusosapuolten että elinkeinoelämän kanssa. Tärkeä strateginen päämäärämme on tutkia ja kehittää uusiutuvista luonnonvaroista innovaatioita, jotka tukevat ja luovat uutta yritystoimintaa.

 

Kirjoittaja tekniikan tohtori Johanna Buchert toimii Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusylijohtajana. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän on toiminut tutkimuksen parissa pitkään: tutkijana, tutkimusprofessorina ja viimeksi VTT:llä Luonnonvara- ja ympäristöratkaisut liiketoiminta -alueen tutkimusjohtajana.

Yhteystiedot: sähköposti johanna.buchert(at)luke.fi, puhelin 029 532 6663.

Tutustu tuoreimpaan esimerkkiin Luken ja yritysten yhteistyöstä: Luonnonvarakeskus ja Qvidja Kraft Oy ovat yhdessä ottaneet merkittävän askeleen ympäristöystävällisen energian saattamisessa markkinoille (Luken uutinen 27.10.).

* * *

Miltä näyttää aasianrunkojäärä, pahamaineinen metsätuholainen? Entä miltä tuntuu villiturkis?Metsämessuilla selviää, mitä yhteistä on palkokasveilla ja syötäväksi kelpaavilla hyönteisillä ja miten omaan metsään voi tutustua kotoa käsin. Messuilla tapaat maa- ja metsätalousministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, Metsähallituksen, Suomen metsäkeskuksen, Maanmittauslaitoksen, Suomen riistakeskuksen, Luonnonvarakeskuksen ja Eviran asiantuntijat.

Aalto-yliopiston ja Iskun toteuttamalla osastolla näkyy pian 100-vuotiaan Suomen kunniaksi kotimainen muotoiluosaaminen ja uusiutuvat materiaalit. Tervetuloa Metsämessuille Helsingin Messukeskukseen 11.–13. marraskuuta! Tutustu ohjelmaan.

Kirjoitus on osa Tunne biotalous -blogisarjaa, jossa Metsämessujen biotalousosaston yhteistyökumppanit esittäytyvät. Blogisarjan kirjoitukset julkaistaan loka-marraskuussa biotalous.fi-sivustolla.

Sammalta metsänpohjalla.
Kuva: Outi Mustonen

 


Lue seuraava artikkeli: Laserkeilaus tuo metsänhoitoon älyä ja tehokkuutta »