Valokuvaus- ja luontomatkailusta buustia harvaan asutuille seuduille

A bear in a forest.

Case - Julkaistu 6.10.2016

Yksi eläin voidaan ampua vain kerran, mutta valokuvata satoja – jopa tuhansia kertoja. Yksi kuvaaja voi matkustaa mielenkiintoisten kohteiden perässä ympäri maailman, useita kertoja vuodessa. Usein kuvaajat ovat hyvin toimeentulevia ja valmiita satsaamaan rahaa matkoihinsa. Näille kuvaajille Suomen luonto on eksotiikkaa, johon tullaan vasta kun Antarktis ja Afrikka on koluttu.

Valokuvaus- ja luonnontarkkailuturismi hyödyntää Suomen puhdasta luontoa – luonnon ehdoilla.

Digitaalikameroiden kehittymisen myötä luontokuvauksen suosio on kasvanut eksponentiaalisesti, samalla Suomeen tulevien valokuvausturistien määrä on kasvanut. Tämä tuntuu suomalaisesta hullulta, kuka nyt teeren tai karhun näkemisestä Suomessa maksaisi? Luontoonhan pääsee kuka vain!

Kyse on kuitenkin luonnosta, joka useissa maissa on jo tuhottu metsästyksen ja/tai tehotalouden tieltä. Harvalla suurkaupungeissa kasvaneella ja eläneellä on samanlaista luontosuhdetta, minkä suomalainen syntymälahjana saa. Useissa maissa metsään ei voi vain mennä, metsää on vähän ja omistajat ovat aidanneet sen. Meille metsä on arkipäivää – itsestäänselvyys – siksi emme useinkaan näe sen arvoa, paitsi puiden arvon kautta.

Piilokojut tie hyviin kuviin

Maakotka lennossa.

On aikainen aamu, kävelet ennen auringonnousua piilokojulle läpi lumisen metsän. Kuvittele hiljainen metsä, tammikuun pakkanen. Istut hiljaa piilokojussa odottaen kotkan saapumista, sinulla on hetki aikaa nauttia hiljaisuudesta ja kuumasta kahvista ennen maakotkan tuloa. Lopulta pakkasesta kuurassa oleva maakotka liitää äänettömästi haaskalle aivan eteesi.  Siipiväli linnulla on yli kaksi metriä. Tai kuvittele itsesi istumaan kesäyössä suomalaisen suon laidalle odottamaan karhua. Kuvittele, kuinka karhu tallustelee hiljaa, lähes äänettömästi, eteesi kesäyön auringossa, pieni usva leijailee suon yllä.  Nämä ovat luontokokemuksia, jotka vetävät ulkomaalaisia Suomeen. Vain harva suomalainen on ne kokenut – ehkä siksi vain harva suomalainen on valmis tästä  luontokokemuksesta maksamaan.

Karhu heinikossa.

Luontokuvaajat haluavat hyviä kuvia lähes hinnalla millä hyvänsä. Suomessa villieläimet piileskelevät metsissä, joten niitä on vaikea nähdä vain menemällä luontoon. Eläimet väistävät ihmistä.  Kuitenkin kuvaaja, joka maksaa tuhansia euroja matkastaan Suomeen, vaatii luotettavuutta.

Rakentamalla piilokojuja ja ruokkimalla säännöllisesti, saadaan eläimet tulemaan haluttuun paikkaan. Tämä on pitkäjänteistä työtä vuodesta toiseen, mutta näin voidaan vaativillekin asiakkaille taata hyvät kuvauskulmat.

Kilpailukenttänä koko maailma

Asiakkaat haluavat valmista. Vanha mielikuva parrakkaasta puskajussista joutaa romukoppaan. Asiakas on usein suuren yrityksen johtaja, lääkäri tai lakimies, joka matkustaa useita kertoja vuodessa rakkaan harrastuksensa perässä. Taustalla ei enää ole luontoharrastus, vaan valokuvausvietti. Vaatimustaso on sen mukainen.

Valokuvaaja kameran ja jalustan kanssa talvisessa metsässä.

Kuvauspaikkojen jatkuva kehittäminen on ainoa tapa pärjätä maailmanlaajuisessa kilpailussa. Tuotteiden paketointi mielenkiintoisiksi ja toimiviksi kokonaisuuksiksi tekee Suomesta Afrikan veroisen luontokohteen. Emme kilpaile Suomen sisällä, emmekä edes Euroopan sisällä. Kiinalaiset asiakkaat käyvät kuvaamassa suokukkoja Limingassa, koska se on ihan Huippuvuorten vieressä. Pieni suomalainen matkatoimisto vie australialaisia ja sveitsiläisiä Japaniin. Perspektiivi muuttuu, kun katsotaan tarpeeksi kaukaa.

Suomen valtti on helppous. Tieverkosto on hyvä, olemme luotettavia. Osaaminen on korkealla ja englanninkielen taitoa riittää. Myös pitkä historia kojukuvauksessa ja uraauurtavat luontokuvaajamme ovat rakentaneet aktiivisesti mainetta Suomesta hyvänä kohteena.

Miljoonaluokan puuhastelua

Luontomatkailu ajatellaan usein harrastelijoiden puuhasteluna, mutta se tuo miljoonien eurojen vientitulot Suomelle. Luku koskee pelkkää luontokuvausta, yleisemmin luontomatkailu tuo tuloja vielä paljon enemmän. Valitettavasti alan yritykset eivät ole verkostoituneet, joten kokonaistuloa ei ole laskettu, mutta yksin Finnature Oy:n liikevaihto oli edellisellä tilikaudella noin 700 000 €. Eikä se sisällä asiakkaiden lentoja Suomeen. Luontomatkailu elää nyt nousukauttaan. Kun vertaa Suomea Afrikan safareihin, valokuvausmatkojen hinnat ovat samaa luokkaa. Asiakkaat maksavat helposti 500€ / vrk ja ylikin päästäkseen Suomen parhaille kuvauspaikoille hyvän oppaan johdolla. Lähtökohta näillä matkoilla on pienet ryhmäkoot ja korkea laatu. Massaturismiin tämä ei sovi.

Valokuvaus, kuten muukin matkailu on sesonkiluonteista. Se tarjoaa töitä harvalle päätoimisesti, mutta usealle osa-aikaisesti. Sesonki riippuu kuvattavasta kohteesta, mutta jokaiselle kuukaudelle riittää kuvattavaa Suomessa. Luontokuvaus tarjoaa hyvän lisän maaseudulla, jossa on tarjolla vähän muita töitä.

Teeri.

Luontokuvaus voi myös hyödyntää alueita, joille ei ole paljon muuta käyttöä. Teeren soidinpaikat ovat usein soilla, nisäkäskuvausta tehdään myös suoaukeilla, suokukot ja kahlaajat kerääntyvät tulvaniityille. Useimmat mielenkiintoiset lajit tarvitsevat metsää elääkseen, mutta matkailun käytössä on paljon alueita, joilla ei muuten olisi mitään kaupallista arvoa.

Toimiala on haasteellinen kutsumusammatti. Vuosittain olosuhteet vaihtelevat paljon, kylmä kevät tuo linnut väärään aikaan Suomeen tai tykky tippuu puista liian aikaisin. Elämme luonnon ehdoilla ja luonnon kanssa. Mitä paremmin Suomi säilyttää luonnon monimuotoisuuden, sen paremmat edellytykset luontomatkailulla on toimia ja laajentua. Mitä nopeammin luonto katoaa useista maista ympärillämme, sitä enemmän arvoa sillä matkailullisesti on meille.

kaisa_riisilla_jari_peltomaki_620

Kuva: Jari Peltomäki, ml. kuva maakotkasta.
Muut kuvat: Kaisa Korhonen.

Artikkelin kirjoittaja Kaisa Korhonen toimii toimitusjohtajana Finnature Oy:ssä, joka on Suomen johtava lintu- ja luontokuvaus yritys tuoden Suomeen vuosittain satoja valokuvaajia ja luonnontarkkailijoita ympäri maailman.

Yhteydenotot: email kaisa.korhonen@finnature.fi, puh. 040 7388658

Tutustu tarkemmin:

Finnature Oy:n tarjoamat valokuvausmatkat Suomeen ja ulkomaille.

Finnature Oy:n toimii maaoperaattorina useille matkatoimistoille, yhteistyössä Finnaturen kanssa Suomeen ja Pohjois-Norjaan tehtävät lintujentarkkailumatkat

Finnature Facebookissa ja Flickrissa

Julkaistu 6.10.2016


Lue seuraava artikkeli: Metsäyhtiön askel life science -alalle: GrowDex® tarjoaa ... »