Neste ja IKEA kumppaneiksi uusiutuvan biomuovin tuotannossa

Case - Julkaistu 14.9.2016

Neste ja IKEA ovat yhdistäneet voimansa tavoitteenaan tulla johtaviksi toimijoiksi uusiutuvissa biopohjaisissa materiaaleissa ja muoveissa. Yhtiöt kutsuvat myös muita yrityksiä mukaan hankkeeseen hyödyntämään resurssejaan kasvavilla biopohjaisten tuotteiden markkinoilla.

Neste on kehittänyt tavan tuottaa uusiutuvia muoveja, jotka ovat identtisiä perinteisten fossiilisten muovien kanssa. Neste biomuoviratkaisun avulla tuotettujen muovien ominaisuudet ovat täysin samanlaiset tuotannon kaikissa jalostusvaiheissa. Kuluttajat voivat käyttää esineitä ja pakkauksia tutulla tavalla – ja lopulta kierrättää ne hyvällä omallatunnolla tietäen, että heidän muovin käyttönsä ei ole vaikuttanut maapallon lämpenemiseen.

Erilaiset muovit tarjoavat lukuisia ratkaisuja nopeasti kasvavan väestön elämänlaadun parantamiseen. Muovien kysynnän arvioidaankin nelinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä. Edelläkävijäbrändit haluavat tarjota kuluttajille vastuullisempia ratkaisuja, jotka ovat uusiutuvia ja joiden raaka-aineet ovat vastuullisesti hankittuja sekä jäljitettyjä ja sertifioituja. Toisaalta ympäristötietoiset kuluttajat etsivät ja vaativat yhä vastuullisempia ratkaisuja.

Muoviesineitä on tarpeen suunnitella ja tuottaa niin, että luonnonvarojen ja energian kulutus on mahdollisimman pieni ja niiden tehokas kierrättäminen on mahdollista. IKEA on sitoutunut muuttamaan alan käytäntöjä, mikä on erittäin tärkeää uusia valmistustapoja ja raaka-aineiden käyttöä kehitettäessä.

Biomuovit muuttuvat Kolme ihmistä makaa nurmikolla.hiilinieluiksi

Nesteen ja IKEAn kumppanuus koskee muovien ja muiden polymeerimateriaalien valmistamista Nesteen uusiutuviin raaka-aineisiin perustuvien ratkaisujen avulla. Tavoitteena on yhdessä kumppanien kanssa tuottaa nykyisin käytössä olevien muovien kaltaisia muoveja ja materiaaleja, mutta korvata fossiiliset raaka-aineet uusiutuvilla, kierrätetyillä tai tähderaaka-aineilla. Valmistus onnistuu nykyisillä tuotantoresursseilla ja biomuovit voidaan kierrättää samalla tavalla kuin nykyiset muovit.

Näitä drop-in-tyyppisiä biomuoveja voidaan tuottaa tavanomaisilla menetelmillä höyrykrakkaamalla uusiutuvia hiilivetyjä, jotka on valmistettu Nesteen NEXBTL-tekniikalla. Tällaisten polymeerien sovellukset ovat loputtomat, sillä käytännössä mitä tahansa polymeerejä voidaan korvata uusiutuvalla vaihtoehdolla. Käytännössä suuri mittakaava ja kysyntä sanelevat käyttökelpoisimmat ratkaisut.

Jätteistä ja tähteistä tehdyt uusiutuvat polymeerit sitovat merkittävän määrän ilmakehän hiilidioksidia, mikä tekee niistä hiilinieluja erityisesti pitkäikäisissä sovelluksissa. Myös kertakäyttösovelluksissa, kuten pakkauksissa, biomuovien vaikutus ilmaston lämpenemiseen on selvästi pienempi kuin fossiilisten muovien, koska ne ovat alkuperältään uusiutuvia. Ne voidaan kierrättää tai niistä voidaan tuottaa uusiutuvaa energiaa jätehuollon polttolaitoksissa, jos muuta käyttöä ei enää löydy.

Tavoitteena laajentaa yhteistyötä muihin uusiin teknologioihin ja ratkaisuihin

Nesteen tavoite on mullistaa biomuovimarkkinat lähivuosina; vähentää riippuvuutta fossiilisista raaka-aineista ja pienentää hiilijalanjälkeä. Nesteen ja IKEAn yhteistyön uskotaan avaavan tärkeän mahdollisuuden teollistaa kestävämmistä raaka-aineista valmistettujen muovien tuotantoa.

IKEA haluaa edistää kierrätettävistä tai uusiutuvista raaka-aineista valmistettujen muovien käyttöä. Yhtiön pitkän aikavälin tavoite on käyttää pelkästään uusiutuvista tai kierrätettävistä raaka-aineista valmistettua muovia kodin kalusteissaan. Näissä tuotteissa käytetään noin 40 prosenttia kaikesta IKEAn tuotteissa käytettävästä muovista.

Kumppanuudessa yhdistyvät Nesteen osaaminen uusiutuvissa ratkaisuissa ja IKEAn sitoutuminen fossiilisten materiaalien käytön vähentämiseen. Neste ja IKEA kutsuvat hankkeeseen mukaan myös muita yrityksiä. Mukaan liittyville kumppaneille hanke tarjoaa mahdollisuuden käyttää nykyisiä tuotantoresurssejaan kasvavilla biopohjaisten tuotteiden markkinoilla. Yhteisenä tavoitteena on saada ensimmäinen hankkeeseen perustuva uusiutuvan muovin valmistuserä käyttöön vuoden 2017 loppuun mennessä.

 

Lisätietoja:

Tuomas Hyyryläinen, johtaja, Uudet liiketoiminnat -yksikkö, Neste
Puhelin 010 458 8880, sähköposti tuomas.hyyrylainen@neste.com

 

Artikkeli julkaistu 14.9.2016


Aihetunnisteet: biomuovit, case, kiertotalous

Lue seuraava artikkeli: Stora Enso tähtää puurakentamisen kasvattamiseen uusien r... »