Pehmopaperit

Toilet paper on a holder.

Case - Julkaistu 26.6.2014

On olemassa tilanteita, joissa puusta tehdyille tuotteille on vaikea löytää järkevää vaihtoehtoa. Esimerkiksi wc-paperi on jokaisen suomalaisen päivään kuuluva metsäteollisuuden tuote. Myös kädet saa tehokkaimmin kuivattua pesun jälkeen kertakäyttöisellä paperipyyhkeellä. Käsihygienia onkin tärkeää, sillä neljä viidestä flunssasta leviää juuri käsien välityksellä. Puukuitu on puhdas ja turvallinen raaka-aine talous- ja hygieniatuotteisiin.

Pehmopaperia valmistetaan sekä sellusta eli ensikuidusta että kierrätyskuidusta. Suomalainen käyttää pehmopaperia reilu 15 kiloa vuodessa. Suurin osa tästä on WC- ja talouspaperia. Kuutiosta puuta saadaan niin paljon ensikuitua, että siitä voidaan valmistaa pehmopaperit 12 suomalaiselle koko vuodeksi. Myös kierrätyskuidusta suuri osa käytetään pehmopaperin valmistukseen. Ympäristön kannalta ensi- ja kierrätyskuidusta valmistetut pehmopaperit ovat yhtä hyviä. Pehmopaperin ympäristökuormitus on varsin pieni. Tiesitkö, että koko vuoden aikana käyttämiesi pehmopapereiden ympäristövaikutus on samaa luokkaa kuin syntyy ajettaessa 140 metriä keskikokoisella perheautolla!

Suomessa tuotetaan vuosittain kuitupohjaisia talous- ja hygieniatuotteita eli pääasiassa WC- ja talouspaperia noin 400 miljoonan euron arvosta. Suomalaisten käyttämät pehmopaperit on valmistettu pääosin kotimaassa, ja tuotannosta riittää ulkomaillekin vietäväksi lähes puolet.

Pehmopaperia käytetään vaihtelevasti eri puolilla Eurooppaa. Alimmillaan sen käyttö on vain noin 2 kg ja enimmillään noin 18 kg vuodessa henkilöä kohden. Alueilla, joilla elintaso nousee, väestömäärä kasvaa ja kaupungissa asuminen yleistyy, lisääntyy myös talous- ja hygieniatuotteiden kysyntä. Itä-Euroopassa kysynnän kasvun on arvioitu olevan jopa yli viisi prosenttia vuodessa, ja Aasiassa vieläkin enemmän. Siinä missä idässä elintason noustessa käytetään entistä enemmän hygieniatuotteita, läntisessä Euroopassa kulutetaan myös entistä korkealaatuisempia ja pidemmälle kehitettyjä tuotteita.

Lambi balsam-nenäliinoja.

Salkussa *) on mukana esimerkkinä Lambi-nenäliinoja. Pehmopapereiden, myös näiden nenäliinojen, valmistusprosessin alkupää ei poikkea juurikaan muista paperituotteista. Lambi-nenäliinat valmistetaan sellusta, joka on tehty pohjoisen metsissä kasvaneesta puusta. Nenäliinalinjalla paperiin lisätään haluttu tuoksu. Se leikataan sopivaan kokoon, taitellaan ja pakataan esim. taskuun tai laukkuun sopivaan pakettiin – tuomaan mukavuutta miljoonien eurooppalaisten jokaiseen päivään.

*) Teksti ja kuvat ovat metsäalan esittelysalkun infokorteista ja ne on toteutettu yhteistyössä koko metsäalan yhteisen Metsä puhuu -tulevaisuushankkeen ja metsäalan yritysten kanssa. Salkku erilaisine näytteineen on nuorison itse ideoima tapa esitellä monipuolista toimialaa. Salkkua on jaettu yläkouluihin metsäalan kouluvierailuilla. Lisätietoja salkusta ja kouluvierailuista: vilma.issakainen(@)smy.fi ja paavo.lyytikainen(@)forestindustries.fi.


Aihetunnisteet: case, esittelysalkku, paperi, puu

Lue seuraava artikkeli: Sellu »