Suomen kestävän kasvun ohjelman yritysrahoitushaut TEM:n hallinnonalalla

Suomen kestävän kasvun ohjelma.

Uutinen - Julkaistu 5.10.2021

Ensimmäiset Suomen kestävän kasvun ohjelman mukaiset yrityksille suunnatut rahoitushaut avautuivat työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla kesällä 2021. Lisää hakuja avataan syksyn aikana. Haut koskevat muun muassa energiajärjestelmän murrosta, teollisuuden energia- ja kiertotalousratkaisuja sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioinvestointeja.

Suomen kestävän kasvun ohjelmalla tuetaan hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kasvua. Ohjelma vauhdittaa kilpailukykyä, investointeja, osaamistason nostoa sekä tutkimusta, kehitystä ja innovaatioita. Elpymisrahoituksella edistetään elinkeinorakenteen uudistumista ja suomalaisten yritysten kestäviin ratkaisuihin perustuvaa kilpailuetua.

TEM ylläpitää verkkosivullaan tietoa yrityksille haettavaksi tulevasta rahoituksesta. Osassa hauista hakijana voi olla yritysten lisäksi tutkimusorganisaatioita, sekä innovaatioinfrastruktuurien ja kokeiluympäristöjen osalta myös muut julkiset toimijat kuten kaupungit. Rahoitusta myöntävät työ- ja elinkeinoministeriö, Business Finland, ELY-keskukset ja Energiavirasto.

TEM.fi, Suomen kestävän kasvun ohjelman yritysrahoitushaut TEM:n hallinnonalalla

Katso myös: Business Finland: Kierrätys- ja uudelleenkäyttöinvestointien rahoitushaku avattu


Aihetunnisteet: #KestäväKasvu, rahoitusuutiset