Suomalaisen kalankasvatuksen pitkäaikainen haaste on ollut kotimaisen kirjolohen erilaistaminen kansainvälisestä massatuotteesta eli lohesta. Raisioaquan lanseeraama…
07.12.2015
12.11.2015 Tasan viisikymmentä vuotta sitten, marraskuussa 1965, juhlittiin hotelli Marskissa komeasti uuden viljelykalalajin esiinmarssia. Presidentti Kekkosen toimiessa…
12.11.2015
Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan menot ovat vuonna 2016 yhteensä oin 2,6 miljardia euroa ja supistuvat 95 miljoonalla eurolla&…
29.09.2015
Hallitus vauhdittaa sinistä biotaloutta, joka tähtää vesiluonnonvarojen monipuoliseen hyödyntämiseen. Uutta kasvua haetaan esimerkiksi vesiviljelystä ja…
28.09.2015
3.9.2015 Erätalouden nousussa biotalouden helmeksi on yksi iso este. Sen esteen nimi on markkinointi. Tämä sama…
03.09.2015
7.5.2015 Erätaloudella tarkoitettiin aikanaan pyyntikulttuuria, jolla saatiin särvintä pöytään. Samalla vallattiin erämaita ja elettiin osana luontoa.…
07.05.2015
27.1.2015 Meillä on 188 000 järveä ja lampea, 6 300 kilometriä merenrantaa, runsaat pohjavesivarat ja paljon osaamista. Maailmalla…
27.01.2015
”Kansallisen ekosysteemipalvelujen taloudellisen merkityksen arviointi” -hankkeen (Suomen TEEB) loppuraportti luovutettiin ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasoselle. Raportin mukaan…
20.01.2015
Suomessa on 11 vesiensuojeluyhdistystä, jotka toimivat puhtaiden vesien puolesta. Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistyksen Jokitalkkari-hankkeessa parannetaan…
13.11.2014
Hakemuksia saatiin hakuteemojen mukaisista aiheista, kuten ravinteikkaiden biomassojen hyötykäytön kehittämisestä, ruokahävikkiin liittyvästä ravinnekierrätyksestä sekä kansalaisten…
10.10.2014
Hallituksen tavoitteena on kasvattaa biotalouden tuotos nykyisestä noin 60 miljardista eurosta sataan miljardiin euroon ja luoda 100 000&…
08.05.2014