Kasvupaketin osa: Metsäbiotalouden arvonlisän kasvattaminen
Vuonna 2023 biotalouden arvonlisän arvioitiin olevan 29,3 miljardia euroa, josta metsäbiotalous tuottaa kolmanneksen. Metsäbiotalouden arvonlisää voidaan kasvattaa vahvistamalla ja pidentämällä arvoketjuja esimerkiksi luomalla mahdollisuuksia jalostaa tuotteita pidemmälle ja ottamalla uusia innovaatioita käyttöön nopeammin.
Metsäbiotalouden kasvupaketilla tuetaan erilaisten toimijoiden kansallista ja alueellista verkottumista sekä kehitetään investointien edellyttämää tietopohjaa ja tuodaan osaamista erilaisten toimijoiden käyttöön. Niitä parannetaan hubeiksi kutsuttavilla toimijaverkostoilla.
- UudisPuu Hubi kokoaa metsäbiotalouden toimijaverkoston saataville tietopankkeja, laskureita ja työkaluja
- Alueelliset puuhubit vahvistavat metsäbiotalouden alueellisia toimijaverkostoja
- OsaaPuu Hubi kehittää koulutusekosysteemejä varmistamaan metsäbiotalouden osaavan työvoiman.
Lisäksi Metsäbiotalouden tiedepaneeli yhteensovittaa tiedeyhteisön näkökulmia lausunnoissa ja suosituksissa liittyen arvonlisän kasvattamiseen.
Kasvurahan käyttö
Biotalouden kasvupaketissa metsäbiotalouden arvonlisän kasvattamiseen kohdennetaan vuonna 2025 yhteensä 1,9 miljoonaa euroa.
2026 metsäbiotalouden arvonlisän kasvattamiseen osoitetaan yhteensä 2,5 miljoonaa euroa kohdistuen innovaatio- ja liiketoimintaosaamista tukevien Uudispuu-hubin sekä alueellisten puuhubien muodostaman verkoston valmisteluun ja käynnistämiseen, koulutusekosysteemejä kehittävän OsaaPuu-hubin suunnitteluun ja käynnistämiseen sekä metsäbiotalouden tiedepaneelin toiminnan vakiinnuttamiseen.
Tutustu osa-alueeseen tarkemmin
Puun Aika -verkosto. Puun Aika on Luonnonvarakeskuksen käynnistämä verkosto, joka vauhdittaa metsäbiotalouden innovaatioita ja investointeja. Verkosto kokoaa yhteen alueelliset toimijat, yritykset, rahoittajat ja toimialajärjestöt kehittämään ratkaisuja, joilla puun arvoa voidaan kasvattaa kestävästi. Puun Aika tuottaa kannattavien investointikohteiden tunnistamiseksi laadukasta tietoa metsäbiotalouden markkinoista ja kasvumahdollisuuksista.
Katso myös MMM:n sivu Metsäbiotalous
Artikkelin kuva: As Oy Jyväskylän Puukuokka, OOPEEAA, Mikko Auerniitty
Kasvupaketin osa: Kasvualusta- ja kuivikemateriaalien saatavuus