Aihesana: kiertotalous

Termex-Eriste Oy vähentää kasvihuonepäästöjä talo kerrallaan

Puu ja metsäCase

Suomessa astui 1.6.2015 voimaan ilmastolaki. Lain tarkoituksena on vähentää Suomen kasvihuonekaasupäästöjä 80 % vuoteen 2050 mennessä vuoden 1990…

Elintarviketeollisuuden biojätteet edistykselliseksi liikenteen polttoaineeksi

EnergiaCase

Suomalainen energiayhtiö St1 on bio- ja kiertotalouden edelläkävijä, joka kehittää jätepohjaisten liikenteen biopolttonesteiden tuotantoa ja…

Papticin puupohjainen materiaali korvaa muovia

Puu ja metsäCase

Muovin kulutus on kasvanut räjähdysmäisesti viimeisten vuosikymmenien aikana aiheuttaen merkittäviä ympäristöhaittoja. Esimerkiksi meriin kertyvän muovijätteen…

Hallitus panostaa siniseen biotalouteen

Kalat ja vedetUutinen

Hallitus vauhdittaa sinistä biotaloutta, joka tähtää vesiluonnonvarojen monipuoliseen hyödyntämiseen. Uutta kasvua haetaan esimerkiksi vesiviljelystä ja…

Biotalous on myös kiertotaloutta

BiotalousBlogi

3.9.2015 Kierrätysmateriaalien tehokas hyödyntäminen on keskeinen osa kestävää biotaloutta. Tämä nousi selkeästi esille, kun VNKBIO-hanke kysyi…

Yritykset treffasivat biotalouden merkeissä

BiotalousUutinen

Noin kuusikymmentä osallistujaa kokoontui yritysten Biotaloustreffeille helmikuun alussa Helsinkiin. Tilaisuuden painopiste oli ryhmäkeskusteluissa, joiden teemoina…

Suomella on sinistä kultaa – Jääkö se hyödyntämättä?

RuokaBlogi

27.1.2015 Meillä on 188 000 järveä ja lampea, 6 300 kilometriä merenrantaa, runsaat pohjavesivarat ja paljon osaamista. Maailmalla…

Yritykset hakevat yhdessä draivia biotalous-bisnekseen

BiotalousUutinen

Suuri joukko biotalousalan yrityksiä ja toimijoita kokoontui pohtimaan biomassojen käsittelyteknologioiden liiketoimintamahdollisuuksia. Biomassojen sisältämien arvokkaiden ainesosien…

Biokomposiitti kierrätetystä tarramateriaalista

Puu ja metsäCase

Komposiitilla tarkoitetaan kahden tai useamman materiaalin yhdistelmää, jossa materiaalit eivät ole sulautuneet tai liuenneet toisiinsa.…