Aihesana: uutiset

Kiertotaloushankkeisiin miljoona euroa – tavoitteina uudet innovaatiot, osaamiskeskittymät ja yhteistyömallit

Suomi kehittääUutinen

Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt kuudelle kiertotaloushankkeelle yhteensä miljoona euroa. Rahoituksella kä…

Biotalouspaneeli koolla ensimmäisen kerran: päämääränä luoda biotaloudesta kestävää kasvua

Suomi kehittääUutinen

Suomen biotalousstrategiaa päivitetään parhaillaan. Tavoitteena on luoda biotaloudella uusia tuotteita ja palveluja, jotka…

Etelä-Savon alueellisessa biotalousfoorumissa puhuttivat metsä, vesi ja ruoka

Toimituksen valintaUutinen

Maa- ja metsätalousministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön järjestämät…

Kalatalouden väliaikaiseen koronatukeen muutoksia – haku aukeaa 14.10.2020

Uutinen

Valtioneuvosto hyväksyi kalatalouden väliaikaista koronatukea koskevan asetusmuutoksen 1.10.2020 ja se tuli voimaan 5.10.2020. Muutosten tavoitteena&…

Saimaannorppa ja kalastus -keskustelutilaisuuksien palautteet arvokasta tietoa työryhmälle

Kalat ja vedetUutinen

Saimaannorpan suojelua ja kalastusta käsittelevä työryhmä käsitteli 2.10. kokouksessaan syksyn 2020 alueellisten keskustelutilaisuuksien osanottajilta…

llmastotyöstä suomalaisen ruokaketjun menestystekijä

RuokaUutinen

Ruoka-ala on Suomen ensimmäinen toimiala, jossa koko arvoketjun toimijat raaka-aineen tuotannosta kuluttajarajapintaan ovat mää…

Talousmetsien luonnonhoidon tulokset heikkenivät 2010-luvulla – ryhtiliike tulosten parantamiseksi on jo käynnistetty

Puu ja metsäUutinen

Yksityisistä talousmetsistä vuodesta 1995 lähtien kerätty luonnonhoidon seuranta-aineisto osoittaa, että metsähakkuissa kiinnitettiin 2010-luvulla…

Uusi tutkimus- ja innovaatio-ohjelma luo ratkaisuja ilmastoviisaaseen maankäyttöön

Toimituksen valintaUutinen

Maa- ja metsätalousministeriön tavoitteena on avata marraskuussa ilmastoviisaita maankäyttöratkaisuja luovan tutkimus-…

Maa- ja metsätalouden kestävään vesienhallintaan voi hakea avustusta

Kalat ja vedetUutinen

Maa- ja metsätalouden kestävään vesienhallintaan voi hakea lokakuun puolivälistä alkaen valtakunnallista…

Keski-Pohjanmaan alueellinen biotalousfoorumi käynnisti biotalousfoorumisarjan

Toimituksen valintaUutinen

Maa- ja metsätalousministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön järjestämät…

Lakiesitys metsityksen tukemisesta etenee eduskuntaan

Puu ja metsäUutinen

Hallitus antoi tänään esityksen laiksi, jonka nojalla tuettaisiin joutoalueiden metsittämistä. Kyseessä on…

EU:n energiaministerit keskustelevat energiatoimien roolista tiukentuvien 2030-tavoitteiden toteutuksessa

EnergiaUutinen

EU:n energiaministerit keskustelevat tiistaina 6.10.2020 videoyhteydellä järjestettävässä epävirallisessa energiaministerikokouksessa EU:n…

Oma kala -palveluun tietoa kalatalous- ja lupa-alueista sekä vapaa-ajankalastuksesta saalistietojen lisäksi

Kalat ja vedetUutinen

Maa- ja metsätalousministeriö ja Luonnonvarakeskus (Luke) järjestivät Oma kala -asiointipalvelun sidosryhmätilaisuuden 24.9.2020.…

Ministerit Leppä ja Mikkonen: Itämeren tilaa parannetaan ympäristö-, maatalous- ja kalastussektorien yhteisillä toimilla

Kalat ja vedetUutinen

Itämerta ympäröivien EU-maiden ympäristö-, kalastus- ja maatalousministerit kokoontuvat tänää…

Ilmasto- ja energiastrategia linjaa kattavasti 2035-tavoitteen edellyttämät toimet

EnergiaUutinen

Työ- ja elinkeinoministeriö on käynnistänyt uuden kansallisen ilmasto- ja energiastrategian valmistelun. Se…

Biopolttoaineiden jakeluvelvoitetta koskeva muutosesitys eduskuntaan

EnergiaUutinen

Hallitus antoi 24.9.2020 istunnossaan eduskunnalle lakiesityksen biopolttoaineiden käytön edistämisestä annetun lain (jakeluvelvoitelaki) muuttamiseksi.…